Vaihdevuosioireet jatkuvat tasaisen hallittavina. Minä öinen vilukissa ja peittoon kääriytyjä herään joka yö valtavaan kuumuuteen. Heitän peitot päältäni ja piehtaroin käytännössä hiessä. Onneksi päivisin varsinaisia hikireaktioita ei ole tullut. Edelleen näillä oireillä kyllä pärjätään.

Mieleeni on hiipinyt useampana päivänä ajatus, ymmärränkö oikeasti olevani lapseton. Pidänkö itseäni lapsettomana? Luulen, että aiheen jatkuvasta pohtimisesta ja lapsettomuudesta sujuvasti kirjoittamisesta huolimatta en ole sisäistänyt käsitystä lapseton. Täytän ja täytämme kaikki lapsettomuuden kriteerit, elän elämääni lapsettomana hoidoissa, mutta en ehkä kuitenkaan määrittele itseäni lapsettomana. Tai määrittelen puheissani ja tekemisissäni, mutta sisäisenä kokemuksena en kuitenkaan.

Kieltämisestäkään ei ole kyse. Kyllä tässä on tosiasiat tunnistettu ja eletty kaikki tunteet katkeruudesta vihaan, pettymykseen, toivoon ja epätoivoon. Tämä on joku nyanssi, joku pieni mieleni vire, joka ilmoittaa pääni sisällä, etten ole vielä täysin omaksunut asiaa. Pystyykö sitä edes tekemään. Oleman täysin sinut määrittelyn kanssa.

En tiedä, onko asia aikasidonnainen vai onko taustalla jotakin muuta, mutta huomaan todellisuudessa ajattelevani, että tilanne ja odotus on vain pitkittynyt. Että jotenkin me emme kuitenkaan olisi vielä lopullisesti lapsettomia. Voiko tällainen välitila olla ylipäänsä mahdollinen? Varsinkaan kun en osaa tämän paremmin selittää, mitä tarkoitan.

Täytyy tätäkin sulatella.

Suru kävi pienenä aallonvireenä mielessä viikonloppuna. Haksahdin ajattelemaan, että mikäli raskauteni olisi tammikuusta jatkunut, olisin nyt jossakin viikolla 20+, vahvasti yli puolenvälin. Hennot liikkeet tuntuisivat kasvavassa mahassa ja kesän odotus olisi kovin toisenlaista.

Kokemus lapsettomuudesta sekin. Miten tuotakin pohtiessani en muka olisi vielä lapsettomuutta täysin ymmärtänyt.

Torstaina uusi ultra ja suunnittelu. Piikityksen aloitukseen enää viikko. Toiveet ovat kasvussa, mistä ihmeestä tämä halu uskoa taas oikein kumpuaa? Oma toiveikkuuskin kun näköjään pelottaa.

Aika kiitää siivillä. Mikä on joskus hyvä asia. Ei jää liikaa aikaa ajatella. Tiedostan jossain tuolla kallon pohjalla edelleen pettymyksen negasta, vaikken jaksa asiaa aktiivisesti pohtia. TÄllä hetkellä tuntuu, että lapsettomuuden analysointia tulee korvistakin. Asia on tämä ja sen mukaan eletään ja toimitaan, mutta tuntemusten pohdinnan aika tulee taas varmaan joskus omalla syklillään. Aina en vaan jaksa miettiä.

Vaihdevuosioireet ovat todellakin selkeät tässä pitkässä kaavassa. Päätä särkee, hikoiluttaa mitä ihmeellisimmissä tilanteissa ja nenän limakalvot ovat rutikuivat. Niistän käytännössä verta. Mutta näillä pärjää.

Tänään oli nollaultra. Munasarjat olivat hienosti lepotilassa ja uusia kasvamattomia munasolun alkuja näkyi runsaasti, mutta kohtu ei ollut tyhjä. Pistoksia ei päästy siis alkamaan vielä. Mikä onkin hyvä, koska ennen pääsiäistä olisi tullut kiirepaniikki. Ensi viikolla kohdun uusi ultra ja siitä sitten ehkä 7.4 pistoksiin. Tylsää olla vaihdevuosihirviö noin pitkään, mutta Muru sentään eilen totesi "Onneksi et ole kiukkuinen".

Loppuviikko lomailua. Ihanaa.

Mitä tekee turhautunut, flunssan kourissa kotona makaava lasta toivova nainen. Surffaa netissä, asuu puoli päivää e-bayssa haaveillen napin painalluksen päässä olevista Coachin, Max Azarian, James Perse:n (kyllä vaan..) tai muiden oman maailmanmerkkien suosikkilistan muka edullisista huippuhömppätuotteista – ja päätyy lopulta tilaamaan www.babyplus.fi sivulta superherkkiä raskaustestejä hintaan 5 kpl 13,50 €.

Tikut tulivat päivässä osoittautuakseen tosiaankin tikuiksi, kapeiksi purkissa uitettaviksi pikku liuskoiksi. Taitavat olla yksiä markkinoiden herkimpiä, mutta tuotteistukseltaan karuimpia malleja. Olen ihan höpö, kun totean, että jämäkkä, hyvin muotoiltu Clearbluen puikko on jotenkin ”uskottavampi”. Vaikka tiedän tasan tarkkaan, että nämä liuskat ajavat ihan saman asian ja ovat varsin käteviä siinä vaiheessa, kun testejä tekee mieli tehdä viisi kertaa päivässä ajatuksella ”jos sittenkin”. Tähän en varsinaisesti ole vielä sortunut, mutta tunnustan ettei tuo vahtaamiskynnys ole kaukana, kunhan taas tositoimiin päästään.

Procren virtaa neljättä päivää suonissa. Tai missä virtaakaan. Hikoiluttaa ehkä tavallista enemmän, välillä myös huimaa. Muuta en varsinaisesti huomaa eli jos tällä päästään niin helpolla päästään. Hieman on kammottanut paketin hyvin vahva viesti ”ei raskaana oleville” ja ”ehkäisystä huolehdittava”. Tämä ei ollut mikään tyypillinen lääkepakkauksen varoituksen varoitus vaan ensimmäisiä tekstejä koko paketissa. No, tämä kammottaa lähinnä periaatteesta, siksi että lääkärin mukaan raskaudelle ei olisi lääkkeestä mitään haittaa.

Onhan muuten kolmaskin vaikutus. Kuukautiset näyttävät myöhästyvän, koska ovulaatiosta on tänään tasan kaksi viikkoa ja mitään viitteitä vuotoon ei ole.

Erikoista on myös se, että näin luomukierrossa minulla ei ole mitään tiputteluvuotoa ja jokaisessa hoitokierrossa onnistuneessa ja epäonnistuneessa on jonkunlainen minimaalinen tiputtelu alkanut usein jo lähes viikko ennen vuodon alkua. Mietinkin, voiko tuo johtua siirron jälkeisistä tukihormoneista, siis Crinonesta tai Zumenonista? Oli miten oli niin luomuna olen ainakin tipattomampi..

Mutta kuten tekstin sävystä huomaa, negan aiheuttamasta pettymyksestä olen toipunut. Suru ja masennusmurina kesti päivän, mutta kun on se hoito mitä odottaa, ei jaksa niin pitkään piehtaroida huonossa fiiliksessä. Ja jälleen kerran luonnon oma masennuslääke aurinko piristää ja elvyttää.

Vaikka olemme niin virallisesti lapsettomia kuin vain voi olla, ja vaikka olemme jo kohtuu ajan harrastaneet hoitoja, ei tämä tietoisuus vie pois raakaa, karvasta pettymystä negasta.

Tämä luomu välikierto hoitoja odotellessa oli kuitenkin mahdollisuus siinä missä muutkin. Mutta nyt toisen kerran testattuna tulos on edelleen tyylipuhdas tyhjä viivan paikka raskaustestissä. Kuukautisten pitäisi alkaa huomenna, mutta kyllähän ne testit näyttäisivät plussan jo nyt. Kuten edellisessä alkaneessa raskaudessa.

Tuntuu pahalta. Yritän ajatella, että ei tämä tunnu niin pahalta kun oli luomuilua ja hoitoja jo odotellaan malttamattomina. Mutta kyllä se vaan sattuu ja kolahtaa. Tuntuu vaan, että itsellä ei olisi oikeutta surra tätä ihan niin paljon, kun luomuplussaan ei kuuluisi enää uskoa. Vatsakin ilkkuu, että ähäkutti, eivät ne nipistelyt mitään raskausoireita ole, niitä voi olla ihan normikierrossakin.

Lapsettoman tie on aika kivikkoista tarpomista sudenkuopasta seuraavaan. Pettymyksiä mahtuu matkalle niin paljon enemmän kuin positiivisia uutisia missään muodossa. Toisaalta niitä positiivisia uutisia tarvitsee lopulta vain yhden, joka nollaa vuosien pettymykset. Mutta silti. Ja sitä odotellessa..

Viikonloppu hujahti jälleen reippaassa reissuhengessä, teatterissa, harrastusmessuilla, ystäviä tavaten, lenkkeillen ja sohvalla pötkötellen. Sunnuntai-ilta huipentui Progren-piikitykseen. Taas uudenlainen ruisku, mutta tutusti se sujahti vatsamakkaran uumeniin. Nyt sitten odotellaan kuumia aaltoja, päänsärkyä, väsymystä ja muita sivuoireita  Ja menkkoja. Ilmeisesti ne voivat siirtyä pitkällekin. Kovin pitkälle ei täällä tarvitsisi siirtyä, koska punktio ja siirto pitäisi saada ajoitettua jonnekin pääsiäisen ja 25. päivän väliin. Onhan siinä aikaa, mutta silti laskemista.

Pakkauksessa luki, ettei saa käyttää raskaana ollessa. Aika mielenkiintoista, koska lääkärini mukaan ei haittaa, jos luomu olisi nyt alkanut. Ei se kyllä ole, koska metsästin eilen apteekin tehokkaimman jo 4 päivää ennen kuukautisten alkua raskauden näyttävän testin ja sen mukaan en ole raskaana. Jotenkin halusin sen varmuuden vuoksi tehdä. Tai ehkä piikitys oli vähän kuin lupa pitkästä aikaa testata hätiköiden etukäteen.. Tulos, nega, ei tietenkään ole yllätys. Mutta ehkä olisi ollut pari päivää vielä kiva jatkaa haaveilua mahdollisuudesta. Oireita ei myöskään ole, vatsaa nippailee mutta se on tätä tuttua kuukautiset lähestyy tunnetta.

Joten täällä on polkaistu uusi, mahdollisesti viimeinen tai ainakin toiseksi viimeinen stimulaatio.Fiilis on hyvä, odottava. Jälleen kerran. Toivottavasti pitkä kaava tuo parempia munasoluja tai muuten vain paremman tuloksen. Toivottavasti saadaan pakkanen täyteen tavaraa. Toivottavasti pakkasen varastoille ei tarvitse mennä. Toivottavasti elimistöni kestää hoidon hyvin. Toivottavasti aikataulut menevät mutkattomasti. Toivottavaa on taas niin paljon..

Eilen tuuletin ajatuksiani ystävän kanssa, joka on samassa tilanteessa. Pidempään yrittäneenä, mutta hoitojen osalta vasta alkumetreillä. On vaan kertakaikkisen mahtavaa, että on olemassa ihminen, jolle voi aidosti puhua ja näyttää koko asian raadollisuuden. Vaikken hänelle ja heille tietenkään tämmöistä polkua toivo, mutta kun tässä kerran ollaan, on läheinen vertaistuki kullan arvoinen.

Olen kurkku- ja migreenikipuisena kotona, joten päätin lukea joulukuun alun tunnelmia ennen plussa ja plussan jälkeen. Kahlasin myös läpi omat kirjoitukseni tuosta piinallisesta, epätietoisesta ajasta raskaudesta keskeytykseen. Kyyneleet tulivat silmään kun muistin sen kaiken taas niin elävästi. Mutta ihminen on ihmeellinen, täällä sitä porskutetaan näennäisesti täysillä eteenpäin. Painajaisesta tuntuu olevan jo ikuisuus ja odotan uutta - siis hoitoakin - toiveikkaana.

Mutta lukaisin noita tunnelmia muistaakseni, miltä ennen plussausta tuntui. Nyt jo kahden alkaneen raskauden "konkarina" osaan tunnistaa omat raskausoireeni. Sen kutittelevan vatsan erityisesti. Jota nyt ei siis tässä luomukierrossa ole. On vain jo tuttuja kuukautisia edeltäviä kramppeja. Mutta ei se mitään! Olen valmiina tositoimiin sunnuntaina. Piikki makkaraan ja menoksi. Runneltu itsetunto ja muut negatiiviset tunteet kulkevat mukana, mutta onneksi nämä positiivisestikin pysyvät matkassa.

Huomenna nautin harrastemessuilla ja haikailen kesälajien pariin. Illalla teatteriin. Puen päälle jotakin sievää ja keväistä : )

Olen viime päivinä miettinyt kovasti, miten reagoin lapsettomuuteen, miten se näkyy tai on muuttanut minua. Moni täälläkin on sanonut minulle, että vaikutan vahvalta ihmiseltä. Se on varmasti totta. Hoitojen keskellä, negojen virrassa ja vielä tuon keskenmenonkin keskellä olen varmasti sillä akuutilla tiedonsaannin hetkellä vahva. En romahda henkisesti niin, että velloisin päiväkausia saamatta mistään muusta asiasta elämässä kiinni. Itken, raivoan ja tunteet ovat toki pinnassa hetken. Sitten pyyhin kyyneleet ja suuntaan jo tulevaan.

Mutta se, että selviän näistä konkreettisista takaiskuista kohtuullisesti, ei tarkoita etteikö tämä asia olisi ravistellut minua, psyykeäni ja persoonaani tavalla, jolla ei ole mitään tekemistä vahvuuden kanssa. Huomaan itsessäni muutoksia asenteissa, itsetunnossa ja ennen kaikkea itseeni suhtautumisessa. Ne ovat huomaamattomia muutoksia, jotka paljastuvat yllättävinä reaktioina tilanteissa, jotka eivät liity millään lailla itse lapsettomuusasiaan, mutta jotka ovat seurasta tästä koko prosessista. Jokin on muuttunut.

Kerroin viime viikon episodista ravintolassa. Spontaani mustasukkaisuus on minulle täysin vierasta. Huomaan kotona jatkuvasti tilanteita, joissa olen kärttyinen ja kiukutteleva siten miten en ”normaalisti” olisi. Olen jatkuvasti äärimmäisen kärsimätön, en osaa olla paikallani vaan minun on aina päästävä liikkeelle, kahville, lenkille, minne vaan. Vähättelen itseäni. En usko Muruni minulle sanomia kohteliaisuuksia tai niitä arjen ”ihana pylly” lausahduksia. Pidän itseäni huonona harrastuksissani, työssäni ja varsinkin uutta työtä etsiessäni. Tai en pidä, mutta pienenkin takaiskun tullessa ajattelen, että olen huono tässäkin. Tarkkailen itseäni kaikessa aikaisempaa kriittisemmin. Minä olen ollut aina se, joka on porskuttanut menemään ajatellen, että olen tosi hyvä tällaisena. Ja kyllä minä edelleenkin ajattelen, että olen ihan hyvä juuri tällaisena, mutta alitajuntani on selkeästi välillä aivan toista mieltä.

Minä linkitän nämä muutokset itsessäni lapsettomuuteen, koska elämässäni ei ole tapahtunut muuten kuin hyviä, ”eteenpäin” vieviä asioita. Huolimatta siitä, että voin tässäkin kirkkain silmin todeta, että lapsettomuus ei ole tehnyt minusta huonompaa naisena, huomaan että se kuitenkin on. Lapsettomuus on nakertanut itsetuntoani ja käsitystä itsestäni kaikista petollisimmalla tavalla, se on saanut minut tuntemaan itseni huonoksi. Paljon mieluummin minä musertuisin täysin niiden takaiskujen alla, rypisin niissä hetkissä kaiken sen tuskan ja turhautumisen pois. Mutta ei. Akuutin kriisin hetkellä minä olen aina ollut vahva, toimija ja selviytyjä. Siksi ne haavat ja arvet ulottuvatkin paljon syvemmälle. Piiloon, josta ne hyökkäävät täysin yllättäen itsellenikin.

On kuitenkin hyvä, että olen tiedostanut asian. Olen yrittänyt kertoa tästä Murullekin, lieventää temperamentin vaikutuksia kertomalla, että tälle on syy. Reagoin näin voimakkaasti varmasti myös siksi, että vika on kuitenkin todennäköisemmin minussa, vaikka vikaa ei varsinaisesti ole löytynyt. Mutta nämä prosessin seuraamukset (hoidot, hoitojen onnistuminen, kiinnittyminen) kun tapahtuvat minussa. Tiedostaminen on kuitenkin puoli voittoa.
--
Sitten kiertofaktaa. Olen taas ihan pihalla päivistä. Olisiko kp 19? En voi kuin odottaa. Muistan taas hyvin termin piinapäivät. Jotenkin sitä haluaa helliä ajatusta mahdollisuudesta, vaikka heti kun ajaudun ajatuksineni järkevämmälle raiteelle, tajuan kuinka hento tämä luomumahdollisuus oikeasti on. Mutta ei se mitään, negakaan ei tälle kertaa lopulta lannista, koska piikki odottaa sunnuntaina ja silloin tuntuu taas, että jotain tapahtuu.

Olen taas suunnilleen hermonsa hallitsevien kirjoissa.. Luulisin. Saimme eilen pahamielihässäkän päälle vielä kromosomitestien tulokset. Kaikki normaalia.

Lyhyesti pitkästi voisi todeta:

Kierto: säännöllinen, ovulaatio tapahtuu
Hormonikokeet: kaikki normaalit ja viiterajoissa
Munatorvet: auki
PCO tai endometrioosi: ei merkkejä
Sperma-analyysi: normaalin muotoisia ja normaalisti liikkuvia ennen pesua 70 %, pesun jälkeen yli 90 %
Tukostaipumus: ei tukostaipumusta tai arvoja viitearvojen ulkopuolella
Kromosomitestit: normaali tulos
Kilpirauhanen: vajaatoiminta on, vasta-aineet koholla, hoitotasapaino hyvä, TSH alle 0,3 kaikissa seurantakokeissa, T4V vaihdellut 15-17 välillä.
Mikään elintapoihin, painoon, yleisterveyteen liittyvä ei selitä mitään.

Missä se vika on???? Kuun asennnossa? Kohtalossa?

Jurppii, jurppii, jurppii. On periaatteessa mukavaa, ettei vikaa varsinaisesti ole missään. Mutta olisi niin kiva ymmärtää, miksi solumme eivät osaa toimia keskenään, vaikka me osaamme? Minut on rakennettu siten, että haluan ymmärtää asioiden syyt ja taustat. Ottaa taas jälleen kerran koville, että ei ole määriteltävissä olevia syitä, on vain seurauksia.

Ja luntakin sataa eikä voi hiihtää. Sanoisin perkele, mutta kun ei kuulu varsinaisesti sanavarastoon..

Juuri puhelimitse kolmas raskausuutinen kahden päivän sisään. Se on vaan liikaa. Minä en ole kateellinen heille, minä tunnen vaan itseni raskautuvien rinnalla kovin kovin epäonnistuneeksi.

Tämä henkinen vuoristorata on kuluttavaa. Vahvuuden hetkelle voi varoittamatta iskeä alhaisin mahdollinen epäonnistumisen ja riittämättömyyden tunne.

Ajattele jotain ihan muuta. Keskity.

Tutustuin viikonloppuna itsessäni tylsään piirteeseen, tulkitsin senkin lapsettomuuden aiheuttaman huonommuuden kokemuksen sivuraiteeksi. Murulla oli työpaikkaansa liittyvät juhlat, minä olin syömässä ystäväni kanssa. Lauantain loppuillasta tiemme yhtyivät paikallisessa ravintolassa. Yhdessä vaiheessa menin Muruni seurueen luo juuri kun hän halasi minulle tuntematonta naista. Sain melko dramaattisen kohtauksen ja poistuin paikalta teatraalisesti. Muru perässä ihmettelemään mikä minulle tuli, hän halasi seurueeseen liittynyttä työtoveriaan tervehdykseksi. Tilanne ohi nopeasti, mutta minulla mielessä harmistus omaa käytöstä kohtaan. Minä en haluaisi reagoida noin, enkä yleensä reagoi. Minä halaan miespuolisia työtovereitani ja tuttavia, tanssin ja keskustelen tuntemattomienkin kanssa. Mutta ei, Muru ei muka saisi.. Jotenkin tuokin minusta liittyy siihen, että aliarvioin itseäni, kun olen yhdellä osa-alueella naisena hyvin altavastaajan asemassa, anti-nainen.

Muutamia iskuja sydämeen aiheutui ystäväparimme ja työkaverin raskaus-epäilyistä. On itselle edelleen aina yllätys, milloin sitä reagoi kipeästi, milloin osaa vain iloita ja ajatella omaa tilannetta erillisenä. Nyt en oikein osannut vaan tuntui kuin olisin hävinnyt ”kuka ensimmäisenä raskaana” kilpailun.

Valkovuodon määrä on lisääntynyt merkittävästi. Sitäkin tekee mieli ajatella ”oireena” vaikka ovulaatiosta on niin vähän aikaa, ettei mikään ole vielä kiinnittynyt eikä varsinkaan oireile. Yritän siis muistaa, että valkovuoto lisääntyy loppukuusta. Tämänkin merkin olen oikeastaan unohtanut, koska ilman loppukierron tukilääkitystä olen ollut edellisen kerran viime vuoden toukokuussa..

Tämän kierron lopussa tulen putoamaan korkealta. Roikun kuin viimeisessä oljenkorjessa luomun suhteen.

Tuo ihana muru-ukkeli yllätti eilen juuri sopivalla tavalla. Kotona odotti illalla lohiherkkua, graavisiikaa ja ruisnappeja, tonnikalfileitä, Kalifornian salaattia, sacher-leivokset ja mikä parasta, pieni sopiva pullo samppanjaa! Ei mitään juhlavaa vaan saunan jälkeen posket punoittaen lököverkkarit päällä yhden tuikun valossa napostelimme herkut ja kömmimme nukkumaan.

Tänä aamuna pötköttelmimme lehtien kanssa sängyssä, itseasiassa pötkötellään vieläkin.. Ystäväni saapuu tunnin päästä junalla, haen hänet asemalta ja sitten humputellaan kaupungilla. Ostoslistalla on shamppoota ja lämmittävää fleece-liivi laskettelutakin alle. Sekä kahvittelua, höpöttelyä ja tyttöjen dinner vielä illalla.

Töissä sain eilen ison projektin päätökseen, palaute on ollut positiivista.

Kesäkisaprojektimme Murun kanssa on ottanut askeleen eteenpäin. Sovimme yhteisestä painoprojektista. Miinus neljä kiloa toukokuun 10. päivään mennessä ja Murulla miinus kaksi kiloa huhtikuun puoleen väliin mennessä. a

Olen löytänyt lukuvireen. Tällä viikolla on hotkittu jo Märta Tikkasen Yksityisalue ja Anna-Leena Härkösen Juhannusvieras. Tikkasen rakkautta aidon moniulotteisesti kuvailevasta kielestä nautin, Härkönen oli hyvin Härkönen eikä yllättänyt yhtään.

Hellin edelleen ajatusta luomusta, mutta odotan "innolla" myös piikkiä ja hoitoja. Tauko on tehnyt hyvää ainakin mielellä, vaikka ne epäilyksen siemenet jossain mielen pohjalla asuvatkin.

Elämä on ihan hirveän hyvää näin. Se minun pitää muistaa tämän ajoittain raastavan tuskaisen kipuilun kohdalla. Ja sanon tämän sentään pilvisenä päivänä enkä auringonvalon päätä sekoittavan vaikutuksen alaisena ; )

Nyt on oma-aloitteellisesti oikeaa ajoitusta ymmärtämättä sekä sen jälkeen lääkärin "määräyksestä" tujautettu siemenet sisään. Tuntuu ihanalta helliä ajatusta raskausmahdollisuudesta, unohtaa edes sekunniksi nämä kalvavat tosiasiat yrittämisestä yrittämisen jälkeenkin ja hoidoista. Jostain syystä iloitsen edes hypoteettisesta mahdollisuudesta enemmän kuin kuukausiin. Syy lienee tietysti se, että olen ensimmäistä kertaa elokuun jälkeen vailla mitään stimuloivaa lääkitystä. Olen siis tunkenut pääni syvälle pensaaseen ja unohtanut hetkeksi todellisuuden. Mielessä pyörähtää kesän lopulla jo sievästi pyöristynyt vatsa ja ajatus joulusta pienen kanssa. Ne taitavatkin olla ainoat asiat, joilla osaan haaveeni konkretisoida..

Tosiasia on myös se, että 15. päivä on Progrenin vuoro. Unohdinkin eilen hoitopohdinnoissani mainita, että toki mietin, miten luomukierto ja tujakka hormoniannos sopivat yhteen. Ne kuulemma sopivat. Progren alkuun jopa kiihdyttää limakalvon kasvua, kunnes se alkaa hidastamaan tuota ovulaatiota kiihdyttävää hormonitoimintaa (onko se sillo FSH vai mikä..). Eli raskautta se ei kai sitten estä.

Kiva taas kuulla kannustuksia, kyllä vaan tämä blogitukiki on niin tärkeää. Samaa onnea toivon teille kaikille vanhoille "tutuille" ja uusille tuttavuuksille. Onneksi on niitä onnistumisiakin! Kun vielä kiireiltäni ehtisin piipahdelle merkkailemassa toivotuksia vastavuoroisesti. Mutta hengessä olen mukana!

Tekeepä taas kertaalleen mieli koettaa duunata blogitaustaa omemman näköiseksi. Toivottavasti en taas tuhoa tekstejä tai kadota linkkejä..

Maailmaani on hiipinyt kiire. Perinteinen arjen työkiire, koska täytän iltani näpyttelemällä omia hommia tietokoneella sohvan nurkassa. Onneksi joku maksaa muutaman roposen siitäkin. Mutta päivät vain kuluvat, mikä on tietysti tässä odottamisen odottamisessa positivinen asia.

Tänään oli lopultakin oikea virallinen tyhjennyksen jälkeinen ultra ja tulevan suunnittelu. Ultrassa odotti yllätys, komea 22 mm follikkeli valmiina puhkeamaan luonnolliseen ovulaatioon. Yllätys tässä oli kp, joka on vasta 11. Joten elimistöni on poikkeuksellisesti kiihdyttänyt tahtia. Onkohan se hyvä vai huono asia. Joka tapauksessa mieli tekee pistää peukut ja varpaat ja korvanlehdetkin pystyyn vielä luomunkin puolesta. Jotakin ihmisen luontaisesta optimismista on siis jäljellä.

Mutta Hande olit ihan oikeassa, pitkää kaavaahan se lääkäri ehdotti ja ajallisesti se kuulostaa tosi ok:lta. Luulin aikaisemmin, että tuo lokakuussa kokeilemamme e-pillerit + stimulaatio olisi pitkä kaava, mutta eihän ne ollutkaan sama asia.

Joten. Täällä ammutaan Procren piikki massunahkaan 15.3, siitä odotellaan menkat, ultrataan ja sen perusteella katsotaan stimulaation ajoitus. Koska kroppani kiri aikataulussa, on mahdollsita että koko homma saadaan tehtyä ennen pääsiäistä, mutta todennäköisesti aloitan pistelyn juuri pääsiäisenä ja sitten huhtikuun puoleen väliin ajoittuu punktiot sun muut. Hiii haa, olenpas innoissani päästessämme taas tositoimiin. Vähän lääkäri pelotteli pitkän kaavan vaihdevuosioireista, mutta on vaikea kuvitella, että hikoilut ja muut oireet ylittäisivät viime kuukausina läpikäydyn vuoristoradan, joten tänne vaan kuumat ja kylmät aallot! Niin, kromosomitestien tulokset kyllä voivat kaataa koko homman, mutta pidän itse itselleni tästäkin peukkuja.

Tänään klinikalla oli kaunis pariskunta, itseni ikäiset mies ja nainen. Supertyylikkäitä, edustavia, menestyneen näköisiä. Miten sitä käykin mielessä, että miten noillakin. Ei kiiltokuvaperheissä harrasteta lapsettomuutta..

Väestöliiton uusi näkyvä mainoskampanja on aika hyvän positiivinen. Hyvä tuttu muoto viestissä "Made by Väestöliitto". Rohkeaa olla omilla kasvoillaan mainoksissa. Lisää tällaistä avoimuutta aiheeseen. Ja tietysti voi kuitenkin sanoa, että itse en uskaltaisi..

Huuh, onpa mukava olla taas positiivinen, edes hetkittäin. Ehkä auringolla ja plussakelillä on vaikutusta. Kevät on kevät lapsettomallekin.