Hmm.. NIin, kiitos vinkistä O= ovulaatio. Mutta mutta, se ei enää ole. Kun on siirtynyt tähän hoitojen kellotettuun säädeltyyn maailmaan, ei omalla ovulaatiolla ole enää väliä. Piikit säätelevät elämää eikä mitään tarvitse itse vahdata. Joten vielä keväällä O olisi saattanut olla ovulaatio, sen hemmetin päivän metsästys, tikutus ja turhautuminen. Liian myöhäisen ovulaation tuska, liian lyhyt aika ovulaatiosta kuukautisiin. Ja se vapauttava viiva tikussa, joka ei lopulta auttanut pätkän vertaa.

Mutta olkoon nyt O= omena. Lempihedelmä. Tai Onni/onnellisuus= toivottava olotila, jonka olemassaolon yritän muistaa maailman potkiessa päähän. Huolimatta tästä jättimäisestä lapsi/lapsettomuuskriisistä olen äärimmäisen onnellinen ja onnekas. Minulla on kaikki tarvittava onneen tässä arjessa. Onni myös nimi, jonka haluaisin antaa pojalleni. Kulta ei ole vielä ihan tähän lämmennyt..

Olen palannut normaaliin arkeen. Työpöytäni taakse, kotiin kauppakassien, iltapäivänokosten ja harrastusten maailmaan. Yritän vältellä aihetta hoidot ja lapsi. Ne pyörähtävät ajoittain päässäni, tekee mieli kirjoittakin jotain. Mutta minulla ei ole mitään sanottavaa, ei ainakaan uutta. Tätä aihepiiriä leimaa selkeästi vain odottaminen. Nyt seuraavan hoitojakson. Hoitojakson aikana seuraavan piikin, seuraavan etapin ja tulosten. En osaa pohtia asiaa enää miltään uudelta kantilta. Haluamme lapsen, toivomme perheenlisäystä - ja vain odotamme. Mietin olenko jotenkin rajoittunut, kaavoihin kangistunut vai mitä, minulla ei ole uusia sanoja kuvata tätä odottamista tai toivottomuutta. Kun hoidot taas alkavat, tulen sanomaan tuhannennen kerran samoja asioita. Vaikka koen enemmän, rajummin ja ahdistavammin kuin missään aikaisemmassa elämäntilanteessa, tunnen ajatukseni täysin rajoittuneeksi.

Koska minulla ei ole aihepiiristä enempää sanottavaa, käyn läpi taas aakkosia. Jäin ämmään.

M= Matkustaminen. Elämäni suola. Ehkä tärkeintä ei ole aina itse matka vaan ajatus ja odotus. Suunnittelu, innostus, mahdollisuus päästä hetkeksi irrottautumaan. Matkojen jälkeen oma arki, oma elämä näyttää yleensä parhaat puolensa. Rakastan lämpöä, vanhoja kaupunkeja, uusia kahviloita, henkeäsalpaavia maisemia, toisten kulttuurien arjen tarkkailua, paikallisia ruokakauppoja, outletteja, kiireettömyyden tuntua. Ongelma on, että inhoa lentämistä. Se rajoittaa kohteiden suunnittelua ja matka-aikaa. Lempikohteitani.. Barcelona, Italian maaseutu, Kalifornia, leppoisa Suurten valliriuttojen Australia, Lappi, Lofootit, Kööpenhamina, Skotlannin rannikko... On ihanaa, että Kultani rakastaa myös matkustamista. Matkustamme mutkattomasti yhdessä, rytmit ja kohteet sopivat molemmille.
N= Nauru. Ei ikinä liikaa. Nauru toivottavasti pidentää ikää. Ehkä tärkeintä on osata nauraa itselleni ja sen kyllä osaan. Taisin viitata tähän jo kohteessa ilo, mutta menköön tuplana, on se vaan niin tärkeää.
O= vaatii keksimistä... Jätän sen hautumaan kun Paha-P jo hiipi mieleeni..
P= Pepsi-Max. Suurin paheeni, light-limujen litkintä. Joskus epäilen tämä jopa vaikuttavan lapsettomuuteen.

Olen ollut viisi päivää työmatkalla. Olen nukkunut keskimäärin 4-5 tuntia yössä, istunut dinnereillä, seurustellut yhteistyökumppaneiden kanssa, tanssinut pöydillä, juonut joka ilta noin 3 lasia viiniä. Tällä hetkellä olen täysin lamaantunut avo-vaimo, joka on äärimmäisen tyytyväinen siitä, että on saanut näiden hektisten päivien totaalisen irtioton lapsitoivemaailmasta. Ja samalla olen äärimmäisen onnellinen, että sain palata ihanan rakkaani kainaloon, tähän kotoisaan arkeen ja alkaa taas haaveilemaan näistä tavallisista asioista.

Mies oli hommannut kotiin yllätyksenä siivoojan, jatkossa kahden viikon välein. Vain basilika oli päässyt nuukahtamaan ikkunalaudalle.

Katsoin reissussa uutta Sairaala-sarjaa. Siinä on sattunut olemaan jo kaksi kertaa synnytys. Se muutti merkittävästi omaa käsitystäni asiasta. Minulle synnytys on perustunut tietysti dramatisoitujen sairaalasarjojen teatraaliseen huutoon ja urheilukilpailumaiseen ponnistamiseen. Tämä oikea olikin arkisen oloinen toimitus yhdessä kätilön kanssa. Väsyneet äidit eivät melskanneet vaan homma eteni hiljaisemmin, rauhallisemmin, huomattavasti vähemmällä draamalla. Yhtään väheksymättä edelleenkään naisen kipua ja synnytyksen mahdollista rajuutta, nämä näkemäni synnytykset tekivät aiheesta huomattavasti inhimillisemmän, huomattavasti vähemmän pelottavan.

E-pilleririntamalla ei mitään uutta. Napsinta jatkuu pitkälle lokakuulle 13.10 on ultra, jossa aloitetaan seuraava hormonihässäkkä. Saa nähdä, kuinka pitkä on taas odottavan aika.

Mitä minä olen eilen kuvitellut näitä elämäni aakkosia miettiessä. Hetkellisessä mielenhäiriössä olen laittanut leppoisasti L = Löhöily, vaikka L on ollut lähes puolentoista vuoden ajan lapsi vs. lapsettomuus. Yhden janan ääripäät.

Kuten olen monta kertaa todennut, lapsen saamisesta, yhdestä ihmisenä olemisen peruslähtökohdista on tullutkin toistaiseksi saavuttamaton, tavoittelemista vaativa asia. Sen ymmärtäminen ja hyväksyminen on vaikeaa. En voikaan tehdä jotakin niin luonnollista ja automaattista asiaa kuin perustaa perhettä. Moni voi olla eri mieltä siitä, onko lapsen saaminen yksi ihmisenä elämisen tarkoitus. Naiivisti väitän, että biologiselta kannalta, lajille nimeltä ihminen, se on. Me olemme täällä osittain jakaaksemme sukuamme. Toki näin fiksuna, ajattelevina ja tuntevina olentoina voimme valita tätä peruslähtökohtaa vastaan toisin, ja omana valintana asia onkin ihan eri kysymys. Mutta itse koen, että lapsen saaminen on jotakin näin perustavalaatuista, meidän perimäämme rakennettu tarve tai toiminto, etten sitä vielä edes ymmärrä. Siksi tämä lapsettomuus on jättimäisen kokoinen asia pureskella ja selvittää, mihin kaikkeen se elämässäni vaikuttaa tai kuinka iso asia se ylipäänsä on. Se on iso asia jo pelkästään tä perustarpeen tasolla, miettimättä vielä edes sitä, miten minä toivon näkeväni Kultani piirteet jossakin pienessä piipertäjässä, miten toivon kokevani jotakin sellaista kokonaisvaltaista kuin äitiys kaikissa muodoissa, miten haluan luoda turvaa, opettaa pientä kohtaamaan erilaisia asioita, saada isovanhemmat iloiseksi nähdessään oman sukupuunsa jatkuvan, nähdä pienen ihmisen kehittyvän..

Toive lapsesta on tällä hetkellä muodossa todettu lapsettomuus. Se taas on johdattanut minut ja meidät sellaiselle matkalle itseemme, etten ole minkään asian kanssa joutunut näin ristiriitaisten, hallitsemattomien ja suurten tunteiden ja avointen kysymysten äärelle. Samalla pohdin, milloin olen ja olemme yhdessä valmiita hyväksymään sen, ettei lasta ehkä todellakaan tule. Muuttaako se jotakin meissä itsessämme tai suhteessamme. Sitäkään en vielä tiedä.

Joten L = lapsi ja lapsettomuus. Matka näiden kahden pisteen välillä.

Anna, hyvää luomuilua. Jospa vielä sittenkin luomuna.. Kaksi alkua, ehkä seuraava jaksaa pidemmälle. Hyvä, että teilläkin on lopulta jokin etappi mitä odottaa. Minua tieto ja asioiden eteneminen on helpottanut, vaikka samalla se on tuonut toisenlaista tietoa ja pelkoja mahdollisista ongelmista.

Teimme viikonloppuna itse sushia. Taivaallista! Jättikatkarapua, tonnikalaa ja lohta. Kulta oli huolellinen norimaki-rullien tekijä. Itse veistelin vähän huolettomammalla otteella..

Olen totaalisen kyllästynyt hormoneihin muodossa tai toisessa. Nyt olen päässyt teinivuosien tunnelmaan, napsimaan e-pillereitä. Tämä on siis välikierto, jossa munasarjojen toiminta yritetään näin nollata. Muuten siedän hormoneja hyvin, mutta kyllä minua ärsyttää nämä turvotukset. Paino heittelee kierron vaiheissa ja hormonien määrän mukaan noin 3kiloa. Sukat painavat jalkoja ja massu pullottaa. Tissit turpoaa niin, että paitapuseroiden napit paukkuu. Turhamaista, mutta ainakin minä reagoin näihin asioihin. Jatkuvasti ylös hinautuvat paino saa tuntemaan itseni vähemmän viehättäväksi, kiukuttelen miehellenikin millainen valas olen. Enkä tietenkään ole, mutta tämä on vain yksi uusi syy kanavoida kiukkua ja turhautumista. Toki voi olla, että olen rankan jakson aikana tankannut enemmän lohtusyömistä, mutta kyllä tämä enemmän hormonien aiheuttamalta tuntuu. Ei auta.

Hande, se on niin lohdullista, että tajuaa muiden kokevan tämän aihepiirin samoin. Itse pidän välillä omia reaktioitani liian voimakkaina, liikaa asian ympärille käpertyneinä. Tuntuu huojentavalta ymmärtää, että tämä on normaalia, toinen ihminen tuntee ihan samoin. On kiva kuulla kokemuksia. Kerätään molemmat voimia ja sitten taas tsempataan..

Vielä ssimerkki eiliseltä. Kultani kutsui tuttavapariskuntamme meille illaksi. Pariskunnan vaimo on raskaana noin 7 kuulla. Totesin, etten halua nähdä heitä. En kestä rouva X:n hehkutusta, hän kun on persoonana sellainen, että ottaa tilansa ja heidän elämänsä tilanteet ovat aina hieman suurempia. Edelleenkään muiden raskaus ei ole meiltä pois, mutta tällä viikolla niin raskaana olevan kohtaaminen tuntuu liialta, vaikka meidän pettymystemme yli olenkin. Tunsin itseni tietysti maan matoseksi, kun en osannut nousta asian yläpuolelle ja jouduin tunnustamaan vastenmielisyyteni. Onneksi raskautetulla särki niin paljon selkää, etteivät he lopulta päässeet tulemaan. Vaara ohi.

Lisää elämän aakkosia..

I = Ilo. Muodossa kuin muodossa ilo tekemiseen, yhdessäolemiseen on taas tärkeä käyttövoima. Ilmenee hymynä ja nauruna. Jos ei nauru pidennä ikää niin ilo yleisemmin ainakin.
J= Juokseminen. Omaa tärkeää ajatusaikaa, toinen tärkeä harrastus. Meditatiivista ja hyvänolon hormoneja lähettävää. Mahdollisuus kaupunkilaiselle hakeutua lähiluontoon.
K= Kirjat tai kuohuviini. Kirjat ovat aina olleet tärkeä osa kotiani. Lapsena ja nuorena luin järkyttävän paljon, yöt läpeensä. Nyt ahmin kausittain, lomilla, viikonloppuisin, matkoilla. Arjessa tuntuu olevan välillä liian kiire keskittyä. Kuohuviini ei ole ehkä kirjojen veroinen K, mutta kuplat kohottava ja lisäävät tilanteeseen kuin tilanteeseen hieman ekstraa.
L= Löhöily. Olen tosi hyvä löhöämään, olemaan tekemättä mitään. Olen varsinainen touhuaja, joten on ollut tärkeä opetella ottamaan rennosti. Nykyään osaan sen tosi hyvin : -)

To be continued..

Kiitos että olette jaksaneet tsempata. Tiedän, että jokainen teistä on tuntenut jossain vaiheessa samoin kuin minä alkuviikosta. Se on elämän epäreiluutta, se on julmaa, se on kuluttavaa. Mutta se on elämää. Toivon, että meistä jokainen vielä voittaa tässä asiassa.

Tänään on 36-vuotissyntymäpäiväni. Näyttää lukuna suurelta, olen jo vahvasti keski-ikäinen. En tunne itseäni ”vanhaksi”, mutta mitä nuo mustaakin mustemmat silmänaluset ovat! Pelottaviksi numerot ovat muuttuneet vasta lapsiasian myötä. En tullut raskaaksi vielä 35-vuotiaana. Tulen olemaan vanha ensisynnyttäjä, vähintään sen 36, ehkä enemmänkin. Ikä on tuonut mukanaan kaikki mahdolliset riskit tässä asiassa vaikka muuten olenkin terveyden ja hyvinvoinnin perikuva. No, ehkä se paino hilautuu myös nykyään helpommin ylöspäin..

Pettymys keskenmenosta meni ohi hetkessä – kirjaimellisesti. Huomasin ladanneeni punktion ja siirron jälkeisiin viikkoihin niin suuret odotukset ja ne mustaakin mustemmat pelot, että lopullinen tieto asioiden suunnasta oli lopulta helpotus. Tunteet oli käyty läpi ja kulutettu loppuun jo edeltävien päivien aikana. Hurja määrä energiaa tuntui vapautuvan muuhun käyttöön. Älkää käsittäkö väärin, ei tämä helpolta tunnu. Mutta suru ja pettymys muuttui paljon pienemmäksi, hallittavammaksi ja ajatukset alkavat suuntaamaan jo uuteen. Onneksi jaksan nähdä vielä mahdollisuuksia. Onneksi on kuitenkin aikaa nyt huilata.

Eilen alkoi vuoto. Kuukuppiin tuli yksittäinen, symmetrinen ja kiinteä möllykkä, noin sentin halkaisijaltaan. Erilainen kuin koskaan ennen. Se taisi olla alkio. Möykyn jälkeen alkoi normaali tasainen vuoto. Kerroin Kullalleni, että sinne meidän yhtyneiden kromosomiemme joukko valahti viemäriin. Hänestä ajatus tuntui pahalta.

Löysin pari päivää sitten uuden lapsettomuus-lapsitoive blogin http://sofia-1980.vuodatus.net/ Oli hausta tutusta ja lukea ehkäpä itseäni vielä piirun verran analyyttisempia ajatuksia aihepiiristä. Pitää käydä myös kommentoimassa kirjoittajalle. Samoin kuin palkitsemassa blogeja! Olen pahasti retuperällä näissä blogimaailman yhteisöllisyysasioissa. Joka tapauksessa Sofialla oli hauska lista ”elämäni aakkoset”. Sellainen, mitä Gloriasta on saanut jo vuosia lukea julkkisten kohdalla. Olen aina ajatellut, että pitääpä miettiä omalta kohdaltani. No, nyt sen teen, kun on jotakin muuta johon keskittyä ja ajatukset suunnata. Nyt alku, joskus sitten loppuun.

A = Aurinko. Tärkein käyttövoima, jonka vaikutuksen huomaa. Aurinkoisena päivänä kaikki on vähän valoisampaa ja mahdollista. Tuo mukanaan hellivän lämmön.

B = Barcelona. Lempikaupunkini. Kulttuuri, ruokaelämykset, ilmasto, tunnelma ja shoppailu samassa paketissa.

C= California. Leppoisien kaupunkien kotivaltio. Mahdollinen tuleva asuinalueemme, jos lähdemme mieheni työn perässä parin vuoden sisään ulkomaille. Myös lähtömme ajoitus on ajateltu tulevan perheenlisäyksen kannalta, ehkä hieman surullista. Ihana ajatus, vuosi ulkomailla, perhekeskeisyyttä, ehkä jatko-opintoja ja golfia ympäri vuoden : ) Tai Coldplay, yksi lempibändeistäni, jonka keikan Tukholmassa eilen peruin ma työkiireiden vuoksi!

D= Mr. Darcy. Jane Austenin Ylpeyden ja ennakkoluulon romanttinen sankari. Kiehtova, salaperäinen unelmieni mies historiasta. Colin Firth se ainoa oikea esittäjä. Kultani tietää, ettei voi kilpailla tämän herran kanssa : )

E= Empatia. Tärkeä ominaisuus tai taito, löytyy välillä liikaa, joten tempaudun asioihin turhan syvälle.

F= Fink. Lidlistä saatava ykkösolut joka on valloittanut jääkaappimme. Ei minun tahdostani.

G= Golf. Yksi tärkeimmistä harrastuksistani, jossa huomaan luonteeni rajoittuneisuuden. Olen suorittaja, kilpailuhenkinen enkä päästä itseäni helpolla. Elämäntapa. Mahtava laji kauniissa ympäristössä, yleensä hyvässä seurassa.

H= Halit. Hellyys. Meillä halitaan paljon. Halaukset, hellyys ja läheisyys ovat toinen tärkeä käyttövoimani. Lähellä on niin hyvä olla. Murheet karkaavat kauemmaksi. Kotiin ei saa tulla eikä sieltä lähteä, jos ei ole halihetkeä eteisessä. Meidän sääntömme

Kesken on mennyt tai menossa. Arvo ei ole lähtenyt nousuun. Saan lopettaa lääkkeet. Minä uskon intuitioon tässä asiassa.

Ei mitään lisättävää. Turhautuminen ja tunteet purkautuivat päivän ekassa viestissä. Illalla lohdutan Kultaa, joka ei ole osannut varautua tähän.

Seuraava kierto on onneksi lepoa. Helpottaahan tämä ensi viikon messumatkaa. Voin käyttäytyä kuten messuilla kuuluukin.

Uusia asioita katsotaan lokakuun 13. päivä ultrassa ja seuraavaa hoitoa suunnittellessa.

Nyt haluan vain unohtaa, unohtaa ja unohtaa. Kaikki on vielä mahdollista, mutta en minä montaa tämmöistä koettelemusta halua. Tai jaksa.

Mäenuskoolevaniraskaanamäenuskolevaniraskaanamäenuskoolevaniraskaanamäenuskoolevaniraskaanamäenuskoolevaniraskaana.

Minulla ei ole kuin tunteja aikaa siihen, että tiedän seuraavien kuukausien suunnan ja sen, onko meillä jotakin odottaa tapahtuvaksi toukokuussa. Saan seurantaverikokeen tulokset alkuiltapäivästä. Nämä tunnit töissä, tässä koneen ääressä, kokouksissa, normaalisti arkea eläen tuntuvat ikuisuudelta, merkityksettömiltä, kun kaikki ajatukset ovat kääntyneet vatsani vihlontaan ja odottamiseen.

Toissaillan ilo, yhteiset räjähtäneet haaveet plussaa tuijotellessa ovat taas hiipuneet ja tilalla on tuttu pelokas odotus, todellinen tunteiden vuoristorata, joka kuljettaa vääjäämättä eteenpäin. Minä en ymmärrä, mistä tämä järjetön pelko ja vain negatiivisen uutisen vaihtoehto taas tulee. Kai sitä haluaa varautua siihen pahimpaan jatkuvasti, ettei vaan pety. Minä en ymmärrä, miksi en osaa olla se toivonmurusiin takertuva ylioptimisti, joka jo toitottaisi olevansa raskaana ja tilailisi vaunuja. Minä haluaisin nähdä mahdollisuuksia, en pelkoja. Mutta minä en osaa, minua pelottaa, minuun sattuu ja minä en uskalla toivoa. Inhoan omaa tapaani suhtautua asiaan. Tai sitten se on aavistus, koska olen ainakin osannut joskus olla se toinen ääripää. Nämä viimeiset viisi päivä saaneet odotukset kuitenkin aivan eri tasolle kuin koskaan aikaisemmin. Pelkään pudota sieltäkin.

Ystävämme odottavat koiravauvaa, pientä boxerin pentua. Sanoin jo eilen Kullalle, että siirrytään mekin tuollaiseen "helppoon" projektiin.. Helposti hallittavaan korvikkeeseen.

Tuijotan selkeää plussaa raskaustestissä. Tein ensimmäisen pe, haaleaakin haaleampi haamu. Ajattelin, että kesken menee. Viikonloppu mökillä muissa ajatuksissa. Vatsaa kivisti. Pienen pieniä aavistuksia verestä. Tänään halusin tehdä varmistukseksi testin. Sain nimittäin lähetteen veritestiin vasta perjantaille ja ajattelin, etten jaksa mitenkään odottaa sinne. Tai syödä turhaan hormoneja viittä päivää, jos arvot on hiipumassa. Luulin, että uusi veritesti olisi jo maanantaina. Mutta tuossa se plussa meitä tuijottaa.

Olen siis edelleen raskaana, vähän, paljon, tukevasti tai huterasti. Olen raskaana tilanteesta, jossa tilastollinen todennäköisyys oli maks 15 %, alkio huono ja limakalvo ohut. Ja klinikkahan ei huonossa tilanteessa laskuttanut.. Pitäisikö meidän tarjoutua nyt maksamaan hoito, jos raskaus jatkuu loppuun asti?

Nyt uskallan ihan vähän iloita, ei ajatusta voi estää laukkaamasta kun näkee puikossa plussan. Pelko on kova, molemmilla. Mutta ei auta kuin katsoa päivä kerrallaan.

Olen teoreettisesti raskaana tai sitten kokemassa alkuvaiheen keskenmenoa.. Hcg-testi näytti noussutta arvoa, mutta arvo oli hyvin matala eli 51. Soitin klinikalle uutista kovin pessimistisesti ja sieltä todettiin, että älä höpise, toistaiseksi olet raskaana. Olen siis raskaana hyvin kevyesti. Toisaalta olen raskausmaailmassa pidemmällä kuin olen ikinä ollut.

Tilanne ei mene jakeluun, arvo on liian alhainen. Joten taas roikun täällä ohuttakin ohuemman langan varassa. Alkuviikosta on uusi testi, joka kertoo, mihin suuntaan arvot kääntyvät. Kultakaan ei tiennyt miten olla, iloitako vai olla realisti.

Nyt tajuan, että ehkä ne noin viikko sitten alkaneet rintojen turvotukset ja ohimenevät etomiset olivatkin jotain oireita.Oireet ovat nyt vaimenneet, mikä selittäisi matalaa arvoa. Taas käy analysaattori päässä.

Kävi miten kävi, olen tällä hetkellä äärionnellinen. Meidän surkean hoitokierron surkea alkio on ainakin hetken sinnitellyt, jakautunut ja kiinnittynyt. Vaikka se ei kestäisi matkassa, olen saanut sen tärkeän kaipaamani merkin. Jotakin tapahtui. Ainakin tämä antaa hirveästi itselle uskoa tuleviin mahdollisiin hoitoihin. Ihan vielä kun en usko, että olisin kestävästi raskaana.

Kiitos jälleen kerran ihmiset tsempityksestä, erityisesti Hande ja Almanakka. On se hyvä, että joku potkii, kun itse on se pessimistinen optimisti vai miten päin se meni.

Tiedän tuloksen etukäteen. Maha on kipeä. Ulosvaluvan Crinonen mukana on jo aavistus punaista. Ei tunnu pahalta vielä, ehkä sitten huomenna kun saan hcg-lukeman, jota ei ole. Odotan, että saan hetkeksi levätä hormoniannokselta. Tämä lääkemäärä tuntuu hurjalta ja kurjalta.

Muuten olen kuin taistelija valmiina uuteen sotaan. Odotan uutta hoitokierrosta, haluan nähdä, oliko tämä epäonnen ketju vain sattumaa vai onko soluissani tosiaan joku niin pahasti vialla. Usko on taas jostain noussut, en vain jaksaisi odottaa ensin kuukautta e-pillereillä. Toisaalta olen iloinen kuukaudenkin henkisestä tauosta, saan levätä odottamisen tunteesta.

Kokonaisuutena ei tunnu juuri nyt toivottomalta, olemme edelleen niin alkuvaiheessa. Vaikka tunnen että tässä prosessissa yksi päivä tuntuu viikolta, viikko kuukaudelta. Aika kulkee hitaamin kun on niin isoja asioita odottaa.

Nautin työstä, sopivaa kiirettä, sopivasti tulevia tapahtumia. Ihania rempseitä ihmisiä. Oma sivutoiminimeni on lähtenyt kivasti käyntiin, teen omia projekteja myös sopivassa tahdissa iltaisin. Lokakuun alkuun tulee viikon ulkomaan loma. Kyllä tämä aika tässä soljuu kohti uutta yritystä. Vaikka en haluaisi, on minusta tullut "sitku" eli "sitten kun" ihminen. Teen etappeja elämääni sen mukaan, milloin hoidoissa on tulossa jotakin. Niin tietysti pitääkin, on tämä iso asia, keskipisteemme. Silti harmittelen sitä, että asia hallitsee, sitä ei voi vain kuljettaa muiden asioiden mukana. Se menee niin, että muut asiat, arki ja elämä kulkevat tämän mukana. Meillä, toistaiseksi.

Niin, kiitos taas kannustuksesta. Minäkin uskalsin hetken ajatella, voisiko tosiaan olla merkki raskaudesta. Mutta kuten tyypillisesti, kun jotakin uskaltautuu ääneen sanomaan, palautuu tilanne entiselleen. Eli normaalilta tuntuu taas ja paikat on tutuilla paikoillaan. Ainakin hetkittäin : ) Toki tässä mahdollisuuksia on vielä vaikka mihin, mutta enemmän pistän näitä tuntemuksia järeiden hormoniannosten piikkiin. Lievää pahoinvointia on ilmassa, jos ruokailutauot venyvät, mutta se on ilmennyt jo heti estrogenin käytön aloittamisen jälkeen, siis ennen kuin alkio olisi voinut kiinnittyä. Odottavan aika on edelleen pitkä. Ei auta kuin keskittyä muihin asioihin ja odottaa mihin suuntaan katseet torstaina suunnataan.

Vaikka näennäisesti olen rauhallinen, huomaan jonkinlaista fyysistä stressiä siinä, että nukun levottamasti, kevyesti ja heräillen. Sikäli reagoin eri tavoin kuin aikaisemmissa kierroissa tähän piinailuun.Väsymys ei helpota odottamista.

Mieheni on siis ollut viikonlopun työmatkalla ja käyttäytynyt siellä kuten ansaitulla työmatkalla kuuluukin. Lämmöstä, kokoukseen kuuluvista illallisista, työkavereiden seurasta ja oluesta nauttien. Olen saanut tekstiviestejä ja keskustellut päivittäin nopeasti lähinnä aiheista mihin he menevät syömään ja missä ovat jo käyneet. Olen saanut hyvänyöntoivotukset ja sähköiset suukot. Silti pimahdin eilen täysin. Latasin marttyyrinä puhelimen täydeltä tekstiviestejä aiheesta "sä et edes kysy mun vointia", " vittua sua ei kiinnosta tää projekti yhtään", "mä voin ihan yhtä hyvin lopettaa näiden ärsyttävien hormonien syömisen ja juoda täällä punkkua". Reilua eikö totta.

Miksi en antanut hänen nauttia ansaitusta hetkestään, vaan olin mustasukkainen hänen omalle ajalleen, hänen omalle ilolleen.Kurjemmaksi oloni sain, kun kuulin kohtaustani selvitellessä, että matka on mennyt miehillä lähinnä toisiaan oluen ääressä terapioidessa. Yksi kultani työkavereista on eroamassa, lapsettomuuden vuoksi, joka on taas johtanut moneen muuhun ongelmaan. TÄmä mies on totaalisen rikki, oikeastaan jo sekaisin. Täällä minun raivotessani, on kultani käsitellyt samaa aihepiiriä ja löytänyt läheisen työkaverin surun kautta itselleenkin varmasti tärkeän kanavan puhua asioista muillekin kuin minulle. En sitä tietenkään voinut tietää, mutta miksi minun pitää reagoida niin teatraalisestai aina, kun pienikin kipukynnys ylittyy? Hyvinhän minä täällä voin, turhautuneena, mutta hyvin.

Katsoin eilen YouTubelta löytyvän amerikkalaisen professorin Randy Pauchin viimeisen luennon. Herra on proffa, joka kuoli heinäkuussa haimasyöpään. Hän piti viimeisen luentonsa yliopistossa keväällä aiheesta "My childhood dreams". Amerikkalaisen imelä tapa julistaa elämän oikeita asioita urheana suurimman hädän keskellä, mutta hitto soikoon kuinka tehokasta on, kun tärkeistä elämän yksinkertaisista perusasioista puhuu kuoleva mies. Opinko jotain? En mitään uutta, ehkä muistan hetken ajatella asioista ja ihmisistä ympärilläni hyvää. No, ei toteutunut eilen. Tosin sain kohtaukseni jo ennen Pauchia.. Opetuksella tai ilman, minusta tapa olla noin julki ja sinut sairautensa kanssa oli vaikuttavaa, koskettavaa ja kovin totta.

Vielä ruumillinen asia. Sorkkiessani Crinonea sisuksistani olen huomannut yhden eron, jota nyt vaan ei voi olla huomaamatta, kun joutuu joko laittamaan tai ottamaan pois lääkkeellisiä asioita alapäästään. Kohdunnipukkani tai mikä onkaan, on kadonnut. Tai se joku aukko siinä, joka yleensä tuntuu. Joko se on hormonien aiheuttamaa tai sitten se on oire, erilainen asia kuin aikaisemmissa kierroissa. Ja minä kun en tällä tasolla haluaisi ihan näitä asioita havainnoida!

Olen huono nukkumaan yksin. Heräsin arkiaamun aikaan puoli seitsemän maissa. En osannut käpertyä enää peiton lämpimään. Vessa oli pesty heti kahdeksan jälkeen ja keittiö siivottu eilisen suklaakeksi-shown jäljiltä. Ohjeesta tulikin 100 keksiä! Kärsivällisyyttä tarvittiin siinäkin paistourakassa. Olen myös syönyt taikinan muodossa rasvaa, sokeria, suklaahippuja ja kaurahiutaleita todennäköiseti parin päivän kaloritarpeen verran. Ihmekös oli hieman huono olo aamulla :-)

Mieli on taas tasaantunut. Kohtaloon alistuva lienee oikea termi. Ainoa mikä tällä hetkellä harmittaa on lääkkeiden määrä. Syön hormoneja tai kilpirauhaslääkettä 6 x päivässä. Siinä on jo muistamista. Zumenonia, estrogenia siis, kuluu kolme kertaa päivässä, kolmikertaisesti pakkauksen ohjeen mukaan. Tuoteselosteessa on aika korutonta kertomaa haittavaikutuksista ja esim. syöpäriskin noususta. Ne eivät ole enää mitään buranan varmuuden varmuudeksi listattuja sivuoireita vaan aika selkeitä tilastoja. Hirvittää, kun oma annos on niin suuri.

Toinen ärsytyksen aihe on Crinone, keltarauhashormoni, jota saan sujauttaa annostelijalla itseeni kahdesti päivässä. Annostelija on kätevä ja "sisäsiisti", mutta itse lääke ei. Se jää sisuksiin ihmeellisenä styroksimurun oloisena kokkareena, eikä valu luomuna ulos, kuten Lugesteron. Olen siis varastoinut tässä reilun viikon aikana itseeni tuota murumössöä kohtuullisen annoksen ja pakko on todeta, että sitä on välillä mekaanisesti kaivettava ulos!

Nämä rituaalit vaikuttavat elämiseen. En koe varsinaisia sivuoireita, en huomaa turvotuksia, pahoja mieliala-asioita tai muita, mutta tämä jatkuva itsensä lääkitseminen vie huomiosta ison osan. Piikityskausi nopealla toimituksella iltaisin oli huomattavasti helpompaa tähän jatkuvaan jonkun lääkkeen mielessäoloon. Ja tuo Crinone vaikuttaa huomattavasti enemmän seksielämäämme kuin Lugesteron. Siinä missä Luge oli sotkuista, se oli kuitenkin poispestävää. Tämä on jotenkin kiinni minussa ja se ärsyttää itseäni. No, kai olemme kaikkinensa jo tässä hoitoprosessissa vaiheessa, jossa asia kuin asia syö iloa normaalista seksuaalisuudesta. Huomaan stressin määrän kasvaneen, jonkinlainen haluttomuus ja tähän asiaan fokusoituminen on vallannut mielen. Aikaisemmin hoitoasiat olivat arjessamme taustalla, nyt ne ovat kolmas huomiota vaativa perheenjäsen. Harmittaa, koska iso iloinen asia meidän välillämme on ollut spontaani, helposti sujuva seksuaalisuus. Yritän silti pitää huolta meistä molemmista tälläkin saralla, nyt se vaan vaatii töitä.

Jotain lohdullista hoidoissa oleville. Lääkärilehdissä on tämän viikon aikana uutisoitu väitöksestä, jossa todettiin hedelmöityshoitojen kautta äidiksi tulleilla olevan vähemmän henkisiä ongelmia raskauden ja lapsen ensimmäisen vuoden aikana kuin "luomuilla". Myös selkeää synnytyksen jälkeistä masennusta oli vähemmän ja parisuhteet voivat paremmin 1. vuoden aikana. Sen jälkeen erot tasoittuivat. Ehkä se on siis totta, että tämä odotuksen odotus valmistaa johonkin. Asiat on punnittu niin moneen kertaan. Nahka on paksuuntunut, toiveen aste on todellakin varmistettu. Parempia äitejä meistä ei taida automaattisesti tulla, mutta toivottavasti edes sitkeämpiä ja sietävämpiä. Se on jo iso alku.

Taitaa olla pp 8. Olikohan pp oikea ilmaisu, no joka tapauksessa siirron jälkeinen päivä. Oireita ei ole. Enkä niitä lievistä hormonien sivuvaikutuksista erottaisikaan. Rintojen turpeus on tasoittunut. Lämmöt eivät ole nousseet. Ei palele, ei kolota. Tuntuu vain tuttuja ajoittaisia ailahduksia vatsassa. Viisi päivä verikokeeseen. Olen jo hukannut lähetteenkin..

On erikoista tutustua itsessään uusiin puoliin. Reaktiot ja tunteet heilahtelevat laidasta laitaan täysin arvaamatta. Tyvenen keskelle iskee sisäinen tsunami. Eilen koin lähes hallitsematonta vihaa klinikan henkilökuntaa kohtaan, kun ajattelin että he ovat siirtäneet minuun täysin elinkelvottoman alkion. Sen olisi pitänyt olla kolmipäiväisenä jo 8-soluinen! Ajattelin, että he siirsivät jotain vielä hengissä olevaa edes siksi, ettei tarvitsisi myöntää hoidon menneen niin poskelleen. Voi olla näin tai voilla olla, että minuun siirrettiin ihan normaali ja elinkelpoinen yksilö vain huonolla ennusteella. Se ei olekaan tämän jutun juoni, vaan tämä sisäinen prosessi, joka yllättää.

En keksi parempaa tapaa purkaa turhautumista kuin liikunta. Huolimatta siitä, onko siirron jälkeen viisasta pomppia ja täryttää, vedin eilen todella tehokkaan jumpan. Tänään aion juosta vähintään kympin.

Löysin myös illan tyynnyttäjäksi lohdullisen lauseen ”Viikkoja, kuukausia” kirjasta. En muista tarkkoja kauniita sanoja. Ajatus oli se, että toivo ja pelko eivät ole ristiriidassa. Voi toivoa, mutta olla silti realisti. Se ei tee ihmisestä luovuttajaa. Välillä omat toiveeni ovat pilvissä, välillä realistiset faktat musertavat. Kuten eilen. Soimaan silloin itseäni petturiksi itseäni ja meitä kohtaan, jos en jaksa joka hetki olla optimisti. Unohdan välillä tunteiden, oman ajattelun, oman elämänfilosofian harmaat alueet. Sorrun uskomaan, että oikein on vain vahvasti mustavalkoinen. Täysillä uskoen tai kirveen kaivoon heittäen.

Muru karkasi työmatkalle lämpimään. Jätti minut yksin kuluttamaan aikaa, ajattelemaan ajatuksiani. Samalla koittaa ihana oman ajan viikonloppu.

Eilen päädyimme muruni kanssa metsään. Kävimme mökillä tarkistamassa syyskesän tuulien tuhoja veneille. Harhailimme siitä rantapolkua läheisille kallioille toiveikkaana ämpäri matkassa. Yllätykseksemme kalliomättäillä köllötti laumoittain kantarelleja. Saimme lopulta reilut puoli ämpärillistä. Kotona putsattiin ja paistettiin yömyöhään. Tänään aion saada sienet muhennokseen asti. Kodinhengettäreni on petrannut tällä viikolla. Oli terapeuttista vaellella rantametsässä, ihanien tuuheiden kostealta tuoksuvien rahkasammalten keskellä. Lenkkeilen jatkuvasti täällä kaupungin metsissä, mutta jotenkin eilen pysähdyin aistimaan luontoa ympärilläni. Voimaa antavaa.

Piinailu on asettunut hallittavaan uomaansa. Keltarauhashormoni on saanut rinnat hieman turpoamaan. Kierto kulkee omalla kaavallaan, omilla tutuilla oireillaan alkiosta huolimatta. Olen lukenut liikaa (taas) tämänlaatuisten alkioiden onnistumismahdollisuuksista. Ne kertovat korutonta kieltään, mutta ihmeekseni en ja emme ole masentuneet. Ajatukset ovat uudessa yrityksessä ja hymyillen vitsailemme vielä tällekin matkalaiselle.

Kerroin äidilleni siirtymisestä hoitovaiheeseen. Hän oli tietysti pahoillaan puolestamme, sanoi niin toivovansa lahjaa meille. Niin kuin tietysti kaikki muutkin ympärillämme. Itse en ole vielä muille kertonut, että konkreettisesti olemme jo hoidoissa, vaikka vihjailuja siihen suuntaan olen harrastanut jo pitkään. Jotenkin en vaan osaa. Jo vihjailuilla saa aikaa surkuttelureaktion, jota en kaipaa. Kaipaan rehellistä ja suoraa puhetta aiheesta, en säälittelyä. Luen uudelleen Reko ja Tiina Lundanin kirjaa Viikkoja, kuukausia. Karu sairaskertomus molempien kantilta katsottuna. Jotenkin silti peilaan kirjan vuoropuheluun sitä, miten omaa tilannettamme käsittelemme.

Meillä on muuten hassuja arjen pikku rutiineja. Minä sammutan aina makuuhuoneen valot, mies vetää sälekaihtimet eteen. Minä järjestän keittiönpöydältä lehdet ja postin pois, mies nostelee hujan hajan lojuvat vaatteet makuhuoneeseen. Näistä ei ole sovittu, näiltä osin me olemme luoneet reviirimme, piintyneet tapamme. Arjen turvallisuutta.

Kiitos ihanasta kannustuksesta A! Järkevää puhetta. Sanoilla on iso merkitys. Tiedän toki, että ei se ryypiskelu tässä vaiheessa mitään merkkaa, mutta silloin kun paha olo on akuutti, sitä näkee vaan ne negatiiviset asiat.

Meitä hoitavan klinikan biologi myös totesi, että priima alkio ei tosiaan ole laadun tai tuloksen tae. Hienolta näyttävä säännöllinen alkio voi olla jotenkin liian symmetrinen ja solut siinä erillään oleva, jolloin alkiossa olevien solujen välinen aineenvaihdunta tai se joku kemiallinen keskustelu ei toimi niin hyvin kuin alkiossa, joka on vähän epämääräisempi, mutta tiiviimpi. Minäkö selvitän asiat tarkasti.. Peukut on nyt kuitenkin pystyssä tuon mahassa sinnittelevän otuksen puolesta, mieli on valoisampi ja mies tunnustelee, joko se potkii.. Hän on myös opettanut vatsalleni jo jalkapallon sääntöjä ja eilinen Espanjan liigan avaus katsottiin Barcan huivi masun ympärillä..

Valtakunnassa siis kaikki hyvin. Yritän keksiä itselleni tälle viikolle puuhaa tai muuta ajateltavaa, mieskin kun lähtee useamman päivän työmatkalle. Huomaan tyypillisiä ajatuksia, uskallanko urheilla rajusti, mitä saan ja en saa tehdä. Yritän kuitenkin olla normaalisti, jumpata, pelata, ehkä juoksun taidan jättää tältä viikolta.

Minusta on muuten tullut superlaiska perheenäiti meidän minitalouteen. En jaksaisi käydä kaupassa ja miettiä jatkuvasti, mitä syödään illalla ja aamulla. Olen valmisruokien vihaajaa lähes viimeiseen asti ja aina pitäisi olla illalla tarjolla jotakin tuoretta. Jota en vaan jaksa laittaa. Olemme kuluttaneet lähialueen kiinalaisten ravintoloiden listat puhki, välillä myös kebabit ja wingsit. Nyt alkaa itsetehdyn terveellisemmän arkiruuan aikakausi! Tänään tonnikala-feta-salaattia ja rapeaksi paistettuja ruisleipätikkuja.