Tekisi mieleni sanoa Teoriaa miehistä lempiohjelmani mukaan, mutta tällä asialla ei ole nyt teorian kanssa mitään tekemistä.

Uudessa työpaikassani on reipas nuori mies, joka on selkeästi kiinnostunut minusta. Flirtti ja tapa tuoda itseään esiin, hakeutua seuraan, on ilmeistä. En tiedä, onko se vain tämän herran tapa, ”käydä läpi” kaikki uudet potentiaaliset naiset ja testata omaa viehätysvoimaansa. Joka tapauksessa on hämmentävää huomata, että joku kiinnostuu ja osoittaa sen, vaikka tietää minun olevan parisuhteessa. Totta kai jotakin osaa naisellisuudestani hivelee se, että vieras ihminen näkee minut viehättävänä. Tilanne on hassu tajuta myös siksi, että jotenkin olen käpertynyt tämän lapsiasian ympärille niin tiiviisti, että en koe itseäni juuri tällä hetkellä kovin naisellisena tai kauniina. Olen tehtävää suorittava, en nainen.

Tiedän myös oman mieheni pitävän minua viehättävänä. Onneksi kultani muistaa hellitellä myös sanoilla ja kehaista usein arjen kiireen ja väsymyksen keskellä. Mutta se on erilaista, niihin sanoihin on tottunut. Tässä yrityksen maailmassa niitä pitää välillä jopa enemmän osoituksena tsemppaamisesta, kuin siitä, että herra todella ajattelisi niin. Luulin että tämä yritys, jonkinlainen vika minussa, ei vaikuttaisi minuun naisena, mutta huomaan että se on ehkä salakavalasti tehnytkin niin. En pidä itseäni niin viehättävänä tai hyvä, koska minulla on tämä piilossa oleva ”vika”.

Joka tapauksessa hymyilen itselleni huomatessani, kuinka tärkeä tämä havainto onkaan. Kokea itsensä viehättäväksi, kelpaavaksi. Kyseessä on pieni mitätön episodi, mutta ehkä kyse on jotenkin tärkeästä, itselleni silmiä avaavasta asiasta. En tiedä tarvitseeko minun edes sanoa, että tällä havainnolla ei ole vaikutusta mihinkään. Oma mieheni on minulle ykkönen kaikilla mittareilla, kepeät yritykset eivät horjuta sitä mihinkään. Meidän lapsenyritysmaailmastamme on ehkä kuitenkin tullut kupla, jossa elämämme tietyllä tapaa fokusoituneena tämän asian ympärille. On ihan hyvä huomata, että tilanteesta kuin tilanteesta huolimatta parisuhde on aina altis ”hyökkäyksille”, ulkopuolisille vaikutteille. Minua tai meitä ei ole suljettu yritysten, ihmisten välisten pelien tai muiden vaikutteiden ulkopuolelle. Itse olen tainnut vaan kuvitella niin.

KP9, ihanaa leppoisaa odottelua. Viikonloppu oli täynnä pieniä lapsia ja äitejä, jotka erottautuivat omaksi omaa kieltään puhuvaksi tiimiksi 50 juhlijan joukossa. Keskustelu tuntui todella vieraalta, samoin tapa laumaantua vain samankaltaisten kanssa. Tuntuu vieraalta ajatukselta. Toisaalta noissa tilanteissa tämän lapsettomuuden tuntee karvaimmin. Ei kuulu samankaltaisena omien tuttavien joukkoon.

Mistä tämäkin asia tuli mieleeni? Mietin, että lapsettomuuden vuoksi käydään lääkärissä, sille on diagnooseja ja ”tautiluokituksia” olemassa. Tai ehkä paremminkin lapsettomuutta aiheuttaville asioille tai sairauksille on noita lokeroivia koodeja PCO, endometrioosi, ovulaatiohäiriö jne. Onko lapsettomuus silloin vain välillinen sairaus?

Minuun ei satu, tähän ei kuole, se ei vammauta pysyvästi, eikä sitä tarvitse hoitaa, ellei itse halua. Voiko silloin kyseessä olla sairaus?Periaatteessa kyllähän tässä sieluun sattuu ja hoidot sattuvat, joskus oireetkin. Mutta jos lapsettomuus ei ole sairaus, mikä se sitten on? Tila, olosuhde, vamma, puute? Eikä se ole välttämättä mitään noista, koska se voi olla myös valinta. Mutta silloin se on tietoinen valinta, eikä lähelläkään biologista tai fysiologista lapsettomuutta.

No, miksi lapsettomuus pitäisi luokitella? Tai no, eihän sitä tarvitse luokitella miksikään, mutta jotenkin aloin pohtimaan, mikä minua silloin ”vaivaa” jos vaivaa lapsettomuus? Itse koen asian jonkinlaisena puutteena, en sairautena. Jokin epätyypillinen tila tämä kuitenkin on, enhän näin ole ihan priima oman lajini kannalta noin biologisessa mielessä. Mietin, voiko tämän tyyppistä ongelmaa verrata johonkin. Lukihäiriö, puuttuva kromosomi jossain, lievä invaliditeetti? Joku, joka estää tekemästä tai saamasta jotakin luonnollista ihmisen elämään liittyvää asiaa. Onko tähän verrattavaa muuta edes olemassakaan? Juuri nyt en itse keksi mitään verrattavaa.

Ensimmäistä kertaa tulee mieleeni kysyä, jos siellä lukijoitani on, onko sinusta lapsettomuus sairaus? Jos ei, mikä se sitten on? Vai onko se vaan lapsettomuus?

Alkukierrossa voi vain pohtia näitä filosofisia asioita aiheesta. Kp 5, odotettavissa pitkä rauhallinen aika seuraavaan toimintajaksoon..

Matka oli toki upea ja positiivinen, mutta kierron lopputulos negatiivinen. Vaistosinkin sen taas. Testasin tuplana. Eka kerta tuntui pahalta. Pari päivää sen jälkeen vielä varmistelin lentokoneen vessassa jo lähinnä itselleni naureskellen. Jotenkin koko asia hautautui matkan kiireiden ja tekemisen jalkoihin. Toki mieli oli kurja, kävin läpi normaalin itsesäälin ”minusta ei ole mihinkään”, ”onko tämä meidän kohtalomme elämässä” jne. Mutta jotenkin asia vaan häipyi mielestä tai pystyin sen nyt sulkemaan, kun oli muuta ympärillä.

Itsellä on hassu tunne siitä, että olen koko tämän vuoden yrittämisen ja varsinkin työpaikan vaihdon ajan asettanut itselleni rajoja tai esteitä. Ensin oli toive työpaikasta. Sitten tiesin tämän tärkeän matkan tulevan, jonne ehdottomasti halusin lähteä. Jossain vaiheessa ajattelin koeajan vaikutusta raskaaksi tulemiseen. Nämä asiathan eivät todellakaan ole mitään oikeita esteitä sille, etteikö plussa olisi mennyt kaiken edelle ja olisin ollut valmis uhraamaan kaiken. Mutta joku alitajuntainen klikki on näiden asioiden osalta mielessäni ollut. Nyt mieleni ei askartele yhdenkään ”entäs jos” ja ”sitten kun” asian parissa. On vaan tyhjää odotusta. Samanlaista varmaan kuin aiemminkin, mutta promillen vapaampaa. Olen vaan sellainen kontrolloija. Mihin sitä koira karvoistaan pääsisi, vaikka haluaisi. Olen niin tuhanteen kertaan todennut, että mieltä ei voi pakottaa toimimaan toisin.

Reissussa oli niin paljon suloisia lastenvaatteita ja halvalla, että olisi tehnyt mieli ostaa jotakin ihan varastoon.. Vaikken mikään hamsteri olekaan maltoin mieleni, ehkä se on taas jotain taikauskoista höpötystä olla ostamatta mitään valmiiksi. Olisihan käyttämättä jääneet vaatteet aina voinut antaa eteenpäin.

Mutta nyt katseet vielä kahteen lääkkeelliseen kiertoon. Ensin toinen pelkkä Luge kierto ja sitten vasta Clomit+Luget, koska klinikka on tässä kierrossa kiinni. Jotenkin usko on taas vahva, vaikka menkat on vielä menossa muistutuksena viimeisimmästä epäonnistumisesta.

Ai niin, Anonyymi-Anna, kiitos tuosta kromosomitiedosta. Jotakin tuollaista alkion, munasolun kehittymättömyyden tai yhteensopivuuden hässäkkäähän se meilläkin täytyy olla, koska pienintäkään onnistumisen poikasta ei ole ja hormonitasot ja tuubien aukiolot on mallillaan. Kilpirauhastahan minulla pidetään selityksensä, mutta se vaikuttaa korkeintaan niin, että se aiheuttaa juuri noita em. asioita. Moni samasta kärsivä raskautuu sormia napsauttamalla.

Lopetan myös tämän hölmön analysoinnin, mikä pettymys on pahempi ja missä tilanteessa on eniten toivoa. Oli tilanne mikä tahansa, se tuntuu eri ihmisillä erilaiselta. Toinen jaksaa uskoa aina vaan, toinen pettyy joka kerta katkerasti eikä siinä auta onnistuneet alut tai muut sinne päin tilanteet. Ja jokaisella on oikeus joka ikiseen tunteeseen, jota tämä prosessi aiheuttaa.

Ei ole helppoa olla Satu Taiveaho, jonka hedelmättömyyshoitojen onnistumattomuutta puidaan lehdissä. Ihan niin julkisesti en jaksaisi surra.

Hei anonyymi, kiva kun kirjoittelit ajatuksia pitkästi. Niistä saa aina hyvää peiliä näille oman pään jorinoille. Olet ihan oikeassa tuosta yksin testaamisesta. Tiedän meilläkin miehen pettyvän aina paljon enemmän kuin näyttää minulle ja itse asiassa minunkin tekee mieleni olla reipas niissä tilanteissa. Meillähän ei ole testailemaan päästy, kun ne menkat on aina sieltä aika ajallaan putkahtanut.

Epäonnistuneen raskauden alkamiseen liittyen sinun tarinasi tai pohdintasi on hyvä merkki juuri siitä, mikä tilanne voi varmasti olla - mutta jota en itse vielä osaa ajatella, kun katson vasta yhtä askelta eteenpäin ja toivon pientäkin merkkiä. Toivottavasti teillä kuitenkin tuo spermatulos tosiaan selittäisi tilannetta, kun yksi hyvä lähtökiito on jo ollut. Ja kun normaaleja vipeltäjiä sentään löytyy, on keinoja olemassa. Tyhmästi tarkemmin tietämättä kysyn, että eikö se kromosomitason ongelma olisi vaikuttanut jo siihen, ettei tuo ainokainenkaan olisi alkanut? Joka tapauksessa yritetään molemmat olla maalailematta piruja seinille näissä parisuhdeasioissa ;-)Molemmilla taitaa olla kuitenkin edelleen kaikki mahdollisuudet auki, vaikka pidemmän kaavan kautta.

Viedä munasoluista tai meidän ongelmasta. Kyllä minulla munasolu ilmeisesti irtoaa, ainakin ovulaatiotestin mukaan. Sen kypsyminen vaan vie kauan. Mikä tarkoittaa vähintään jo huonokuntoista limakalvoa loppukierrosta, mahdollisesti myös jotakin ongelmia itse munasolussa, kun tahti on hidas. Toisaalta hormonitasot ovat olleet ihan ok. Progesteronia (eikös se ole keltarauhanen) ei ole mitattu, koska minun lääkärini mukaan sillä tiedolla ei tee ”mitään”. Jos testi on matala, on hoitona Lugesteron ja sitä käytetään joka tapauksessa tukihoitona käytännössä kaikissa hoidoissa. Eli testaaminen ei tuo lisäinfoa, kun samat lääkkeet tulee käyttöön joka tapauksessa. Joka tapauksessa, mitään hälyttävää ei sinänsä näy missään, olet siis oikeassa. Mutta tekeekö se tilanteesta helpomman?

Sitten vielä the asia. Huomaamatta on tullut vuosi yritystä täyteen. Jätin pillerit pois 11.6.2007 supertoiveikkaana optimistina, joka kuvitteli tätä kesää viettävänsä suloisen toukan kanssa. Kasvavan vatsan sijaan vuoteen on mahtunut paljon tapahtumia. Uusi työ, kodin remontti, monta mukavaa ulkomaanmatkaa, äidin muutto samalle paikkakunnalle ja hänen loukkaantumisensa, miehen hurja ammatillinen rutistus ja sitä seuranneet juhlat, kilpirauhasen vajaatoiminnan toteaminen - vähintään. Huolimatta tapahtumarikkaasta vuodesta, aika on mitattavissa myös 12 pettymyksellä, sadoilla raskausaiheen parissa vietetyillä tunneilla unelmoiden, tietoa etsien, keskustellen, ihmetellen. Puoli ensimmäistä vuotta täytti haaveilu, sen jälkeen koitti hurja tiedonhankinta ja herääminen asteittain tosiasiaan, että jotakin voi olla pielessä. En muista vuodesta isojen asioiden lisäksi paljon arkisia sattumia, mutta muistan lähes jokaisen kuukautiskierron kulun ja keston. Valitettavasti. Muuten ajalla on ollut normaali kulku, mutta tämän asian suhteen aika on tuntunut kulkevan raketin lailla. Lujaa ja hallitsematta.

Paljon sanoja, aina sama asia kiertää kehää. Perusasia ei ole muuttunut papatuksesta huolimatta - uskon, että meille tulee lapsi. Ehkä vähän pidemmän kaavan kautta, mutta kuitenkin.

Nyt suuntaan reissuun ja saman tien juhannuksen viettoon. Jätän sanat hetkeksi. Toivottavasti ne malttavat pysyä poissa myös pääni sisältä, etten turhaan murehdi yksin tuolla maailman äärissä..

Hmmm. Muistinkin, mistä ajatuksista piti eilen kirjoittaa. Nimittäin siitä, että olen välillä toivonut, että raskaus edes alkaisi ja saisin vaikka keskenmenon tai tuulimunan tai kohdunulkoisen. Tiedän, on ihan älytöntä toivoa sellaista tragediaa. Joku jonkin noista kokenut olisi varmasti vihainen ja sanoisi, ettei sellaista tuskaa ja pettymystä kannata toivoa kenenkään kohdalle. Totta. Mutta minulle itselleni vielä karvaampaa on se, kun tuntuu että elimistössä ei tapahdu mitään. Itselleni epäonnistunut alku ja hedelmöittymisen tapahtuminen olisi iso osoitus siitä, että jotakin voi edes tapahtua. Haluaisin vain jonkin osoituksen onnistumisen mahdollisuudesta ja siitä, että elimistössäni on toimintaa. Epätietoisuus ja pettymyksen ilman tietoa mistään syistä ovat raastavia.

Hande, voin kuvitella, että usko on koetuksella useamman hoidon jälkeen. Jokainen ne omat jaksamisen ja yrittämisen rajat asettaa, mutta toivottavasti sullekin vielä löytyy sitä uskoa. Minä onneksi luin juuri onnistuneesta lopputuloksesta tuolta keskustelupalstalta, jossa kirjoittelen. Siellä plussa löytyi useamman iVF:n ja PAS:n jälkeen.

Olen kyllä muuten käynyt ihan samoja ajatuksia läpi siitä, että meitä ei ehkä ole tarkoitettu yhteen, jos tämä ei onnistu, vaikka itse parisuhde voi mitä parhaiten. Samalla olen tehnyt jo suunnitelmia päässäni, miten jatkan elämääni, jos jään yksin. Ostan koiran ja sitä tulee uskollinen seuralaiseni.. Kai nämä on jotain mielen selviytymiskeinoja. Tosin myös minä soimaan itseäni siitä, että edes ajattelen moista. Lähinnä pohtiessani, ohjaavatko negatiiviset ajatukset toimimaan niiden ajatusten suuntaan..

Huih, viikonloppuna lennähdän maailmalle. Ihana kyllä päästä toisiin ympyröihin, vaikka yksinäinen testihetki odottaakin. Olen jo taas halvan dollarin lumoissa tehnyt ostoslistaa, joka on piiiiiiitkä. Samalla haaveilen lämpimästä ilmastosta ja ihanista herkuista, joita matkalla pääsen nauttimaan. Tuoretta sushia, nam!

Niinpä niin, eihän en Luget mitään estä. Mutta jo vajaan viikon jälkeen olen ihan kypsä siihen tahmeaan mönjään! Ja toki toivon, että munasolu olisi mallia "hiljaa hyvää tulee". Mutta kyllä se usko vaan on koetuksella, kun rankempia hoitoja on jo vaihtoehtona väläytelty.

Tajusin muutama päivä sitten näitä Lugesteronien käyttöpäiviä laskiessani, että olen yksin reissussa toisella puolella maapalloa, kun testipäivä ensi viikolla koittaa. Vaikka olen tällä umpipessimistisellä asenteella, ei silti ole kiva kohdata pakkotestin tulosta yksin. Tai oikeastaan niin, että lohdusta ja tukea ei ole saatavilla kullan kainalosta pariin päivään.

Mielenkiintoista on myös mielessä ajoittain käyvä ajatus. Tämän toiveiden ja pettymysten kautta lapsen haluamisesta on tullut niin itsestäänselvä ajatus, tietyllä tapaa todellakin projekti, jolla on vain yksi toivottu lopputulos. Jolle ei kuitenkaan välttämättä tule sitä haluttua lopputulosta. Mutta koska toiveesta on tullut yrittämistä, on jonnekin hukkunut kokonaan pohdinta siitä, mikä se lapsen haluamisen todellinen motiivi on, onko minusta koko touhuun, jota niin kiihkeästi haluan. Tunnen oman luonteeeni kärsimättömyyden ja tottakai tähän ikään mennessä huippuunsa viritetun tietyllä tapaa itsekkään elämäntavan. Entäs jos tämä lapsen tulemattomuus on luonnon tapa pitää huoli siitä, että tällä luonteella ei olla "äitityyppiä". Ja ei, ei se mene niin. Muistutanpa edelleen, että ne narkkarit, väkivaltaisesti tai sadistisesti läheisiinsä suhtautuvatkin saavat lapsia.. Mutta kyllä tämä prosessi vaan kaikkea tuo mieleen. Ehkä luonteeni ei vain hyväksy sitä, että tilannetta ei voi juuri nyt selittää millään. Ja siksi haluan kaivaa näitä selityksiä vaikka "henkimaailman" asioista.

Niin, miksi muuksi tätä aikaa kutsutaan kuin kärvistelyksi. Ajatus kiertopäivästä ja Lugesteronin vaikutuksesta pilkahtelee välillä mielessä. Samalla olen edelleen pessimisti, miksi nytkään mitään tapahtuisi, kun ei aikaisemminkaan. Hyi minua, jos positiivinen ajattelu vaikka vaikuttaisikin. Lueskelin läpi klinikalta saamaani oppaan hedelmöityshoidoista. Siellä selittämätön syy oli noin 25 %:ssa tapauksia, mutta selittämättömyyden aiheuttaa munasolun kypsymättömyys, hedelmättömyyden ongelmat, kiinnittymisongelmat jne. Onko selittämätön selittämätön syy, jos tiedetään, missä vikaa kuitenkin mahdollisesti on? Lääkärini totesi, että vasta hedelmöityshoidot kertovat lisää syistä kerta kerralta. Tylsää siis odottaa sinne asti, jos tosiaan syy löytyy vasta hoitojen epäonnistumisen seurauksena. Kilpirauhanenhan ei ole syy, se aiheuttaa välillisesti selittämätöntä lapsettomuutta. No joka tapauksessa olo on nyt jotenkin kuin haaleassa vedessä lilluntaa. Tästä aiheesta on leikkautuneet terävimmät sävyt pois, sekä optimistiset toiveet, että pahimmat pettymykset. Nyt vaan olen kohtuullisen siedettävästi katsellen ja odotellen. Mies nauraa Lugesteronien maapähkinäöljylle. Pohtii, voiko meikäläisen kanssa sekstailla, kun rasia on täynnä pähkinöitä J Voi huumorin kukkaa..

Teoria miehistä on taas alkanut telkkarista. Ihana hömppä nainen. Samaistun jotenkin tämän sarjan päähenkilöön enemmän kuin muihin telkkarin tarjoamiin ”roolimalleihin”. Vaalea töhö, joka on solmussa miesasioiden kanssa. Kipakkuutta toimia ja tehdä järjettömästikin isoja päätöksiä. Ei liian laitettu ja yrittää tietää asioista enemmän kuin oikeasti tietääkään. So me.

Sen sijaan Sinkkuelämää buumi menee jotenkin ohi tässä samaistumismielessä, mikä telkkarin sarjojen perustehtävä osittain on. Arkkityyppejä, niiksi kai niitä sankareita, pahiksia ja muita kutsutaan. Juu, totta kai sarja oli uraauurtava ja siinä oli oikeasti hyviä aitoja tilanteita kotimaiselle taviksellekin. Ja asennetta tietysti ja hyviä persoonia. Vaatteita ja bling blingiä oli hauska tirkistellä, mutta minä en jaksaisi joka ikinen arkipäivä vääntää itseäni sellaiseen tällinkiin ja kiusata itseäni epämukavilla kengillä, joilla ei voi harppoa reipaasti. Joten en osaa ottaa sitä myöskään tyylioppaana itselleni. Meikäläisen neitsyt-luonteen harmoniantajuun vetoaa muutenkin sellainen klassinen sävy-sävyyn systeemi enemmän kuin 13 kirkuvaa väriä yhdessä. Tai no, kai Charlotta nuo kriteerit periaatteessa täyttikin, mutta ehkä minä en niin konservatiivinen ole..

Jihuu, kärvistely on ohi. Ovulaatiotesti näytti selkeää plussaa kp20 eli eilen. Nyt on sitten harrastettu ihan kivaa pakkoseksiä ja tänään taidan taivuttaa herran uuteen "varviin". Sitten perään niitä kapseleita. Hmm. meikäläisellä on pieni pähkinäallergia ja sitä Lugesteronista löytyy, saas nähdä alkaako paikat kutisemaan :-) Se tästä vielä puuttuisi. Itselleni kovin tyypilliseen tapaan olen myös hukannut lääkärin ohjeet lääkkeen käytöstä. Pitikö käyttää siis 14 päivää ovulaatiosta eteenpäin vai 14 päivää aloituspäivästä eteenpäin eli ovulaatio + 2 päivää. Ja testikö on sitten pakko tehdä ja jos näyttää negaa niin sitten lopetetaan. Ja tehdäänkö testi 14 päivää ovulaatiotestin plussasta vai 14 päivää oletetusta ovulaatipäivästä eli ovulaatio + 2 päivää. Blondi meni nyt sitten hukkaan heti alkumetreillä.

Muutenkaan toiveet eivät ole kovin korkealla, koska ovulaatio oli vasemmalla, jossa on siis jotain kiinnikettä, torven mutkaa tai muuta, joka kipua aiheuttaa. Joten eikai sieltä mikää mollukka läpi pääse. Mutta jos kuitenkin! Voisiko minulla käydä se monen kertoma onni, että munatorvien aukiolotutkimus aukaisisi tuubia vähän lisää.. Siis aukihan sen vasemmankin piti olla, mutta joku ne ilkeät tuntemukset aiheuttaa.

Olen ylpeä itsestäni, olen saanut pyöräiltyä töihin eli yhteensä noin 30 kilometriä päivässä, ostettua silikonimuffinssivuoan ja testattua onnistuneesti, vietyä tavarat kirpparille ja tehtyä ensimmäisen laskun sivutoiminimelleni. Kesävirtaa riittää. Olen myös kolunnut jäätelöuutuuksia läpi, mutta minttupuffetin voittanutta ei ole. Kompakti paketti, hyvä maku ja keksiä mukana.

Päivä on 19 ja ovulaatiotesti näyttää edelleen miinusta. Vasemmalla vihloo, jotain siellä tapahtuu. Homma etenee vaan tuskastuttavan hitaasti. Jos ovulaatio sieltä vielä on tullakseen, se on siis aikaisintaan kp20, normaali olisi 14. Joten kyllä, lääkärin mielipide ovulaatiohäiriöstä on varmasti tosiasia. Aikaisemmin olen ajatellut, että pari päivää sinne tai tänne on normaalia, pääasia, että ovulaatio tapahtuu. Mutta jos munasolua pitää kasvattaa käytännössä kolme viikkoa, viikko normaalia kauemmin, ymmärrän ettei se ole ihan normijuttu. Mietin jo, voiko ovulaatiopiikki mennä niin nopeasti ohi, esim. yöaikaan, ettei sitä tajua. Mutta onhan se aikaisemminkin näkynyt testissä.

Joten täällä kärvistellään, jotta pääsisin lutraamaan Lugestroneilla. Toisaalta ajattelen, meneekö ne hukkaan, jos pitkään ”kypsynyt” munasolu ei kuitenkaan ole priima hedelmöittymään. Oli miten oli, huomenna vielä testaan ja sitten soitan lääkärille kysyäkseni, odottelenko vaan vai mitä teen. Minusta tai ainakin kropastani on tullut hidas hämäläinen.

Mutta muuten elimistö on alkanut tasaantua kilpirauhasoireista. Tai ainakin niin, että paino on lähtenyt laskemaan pikkuhiljaa, vaikken mitään ihme ruokaremonttia olekaan tehnyt. Piristää mieltä kummasti, kun tuntuu, että homma on hallinnassa. Uudessa työssä on vielä lähes joka päivä jotakin herkkua tarjolla, joten mistään en tosiaankaan ole tinkinyt. Viimeiset puoli vuotta tuntuivat hurjalta, kun pelkkä omenan näkeminen tuntui lihottavan kilon. Asiaa ei voinut hallita mitenkään syömisellä ja syömättä en tosiaan ala entisenä syömishäiriöisenä olemaan.

Kesä lähenee ja loma onneksi. Olemme ukkelin kanssa vain 3 viikkoa yhtä aikaa lomalla ja sille on kyllä jo suunnitelmaa hurjasti. Suomi-turneeta, Porin Jazzia, golfia, mökillä köllöttelyä ja veneilyä. Ulkomaanreissu jää nyt väliin, koska rahoja tarvitaan mahdollisesti IVF:ään syksyä varten. Jos taas ei siihen tarvita, on meillä säästössä matkakassa.. Toisaalta käyn työreissulla Ameriikan mantereella viikon päästä, joten matkahampaan kolotus kuittaantuu myös sillä. Ja shoppailu ;-) Listalla on jo uutta bikiniä, valkoista laukkua ja farkkua.. Ehtiiköhän niitä töitä edes tehdä :-)