Tänään sitten vahdattiin taas folleja ultralla. Nyt vasemmalta oli kuin olikin alkanut erilaistumaan kaunis pallura. Ei vielä suuri, vaan se kasvattelee itseään hitaasti. Mutta kuitenkin. Tätä palluraa seurataan nyt ovulaatioon asti, jota testailen su alkaen. Pregnyl irrotuspiikkinä jätettiin pois, mutta ovulaatiosta sitten Lugesteronia loppukiertoon. Jotenkin tämä meikäläisen masiina toimii, mutta hitaaseen tahtiin. Ovulaatio tulee noin kp 18 ja kierto siis venyy. Lääkäri puhuu ovulaatiohäiriöstä, siinä on siis lopullinen diagnoosini. Hyvää oli se, että puolikypsiä rakkuloita on paljon odottelemassa. Nyt lääkäri näkee sen positiivisena, koska niiden luonnollinen kasvu kuulemma tarkoittaa yleensä hyvää laatua. No, pidetään tuosta kiinni. Tämä nyt kasvava johtofolli möllöttää vasemmalla, sillä jotenkin ongelmallisella, mutkaisella tai kiinnikkeisellä puolella. Lääkäri ei kovasti laittanut uskoa tähän kiertoon, mutta kai se nyt mahdollista on.

Lisäksi sain nyt kuitenkin clomit. Lääkärin mukaan niitä kannattaa kokeilla vain 1 kierto, koska sen jälkeen lääke kuihduttaa yleensä limakalvon. Seuraava kierto ei meillä ole tuo clomi-kierto, koska herra on matkoilla. Toisaalta, koska hän on matkoilla, voi tällä meikäläisen hitaalla omalla kypsyttelyllä olla siinäkin kierrossa mahdollisuus. No, mutta heinäkuussa sitten viimeistään. Ja Lugesteronit perään.

Elokuussa on sitten vuorossa tositoimet tai niistä päättäminen. IVF. Alkuviikosta hirvitti yhden vaiheen elin inssin ylihyppääminen, nyt olen asian jo käsitellyt ja ajattelen sitä vain tehokkaana vaihtoehtona. Tai en ehkä tajua vieläkään, mihin olemme mahdollisesti joutumassa. Toki tajuan sen, että aikajana päätöksestä tutkimuksiin hakeutumisesta lääkkeellisiin kokeiluihin ja lopulliseen "kovaan hoitoon" on tosi lyhyt. Moni käy nämä vaiheen vuoden tai pidemmänkin ajan kuluessa, me näköjään päädytään alusta tositoimiin kolmessa kuukaudessa. Hurjaa, kun mikään ei edelleenkään ole lääkärin sanojen mukaan kovin pielessä. Ehkä se on ikä, ehkä se on tutut asiantuntijat klinikalla, ehkä lääkäri ei kerro kaikkea vaan pyrkii esittämään asiat positiivisesti. Mietin, onko joku noista syistä tahdin taustalla. Vauhti on siis tiivis, ehkä se tuo lopulta tiiviisti myös tulosta.

Itsellä on juuri tänä kauniina perjantaina supervaloisa fiilis. Sellainen, että nämä lääkkeet jo ratkaisevat jotain. Ehkä tipun korkealta ja kovaa taas hetkeksi, mutta nyt pidän kiinni tästä optimisteisesta uskosta, että jotain tapahtuu ja jotain asialle tehdään. Ehkä se jo riittää.

Yhdessä ajatelemme enemmän kesää ja tulevaa lomaa kuin tätä prosessia. Ukkeli on tyytyväinen, että asiat etenevät, mutta saamme sentään nämä pari kuukautta sopeutumisaikaa, kevyttä laskeutumista.

Tänään on ollut hyvä päivä. Nautin uusien työkavereiden seurasta. Lapsiasia tuntuu kaikkine prosessin vaihtoehtoineen hyväksyttävältä. Tuo mies on ihmeellinen, jatkuva hyvän olon lähde ollessaan niin hurmaava pikkupoika, samalla aikuinen vastuuntuntoinen huolehtiva mies. Uusi telkkari ja uudet sandaalit, pienet ilot :-) Hetken päästä valkosipuliöljyssä uivia jättikatkarapuja ja lasi rapeaa valkoviiniä.

Niin ne fiilikset vaan tasoittuu. Hämmennys valtaa mielen, kun tulee uutta yllättävää informaatiota, joka on vielä poikkeavaa siitä mitä itse odottaa. Prosessi pörisee päässä, ajatukset on sekaisia ja negatiivisia ja sitten plop, sitä hyväksyy asiat. Hyvä niin. Joka tapauksessa kesän aikana ei vielä tämän kierron lisäksi tehdä mitään. Jos lääkkeellistä ei tosiaan voi hyödyntää, sitten vaihtoehto on ivf. Onhan se toisaalta tehokkaampi ja alalla olevan ystäväni mukaan PAS kaikista tehokkain. Siinä kun ei tarvitse stimuloida koko kiertoa, ainoastaan limakalvon kasvua.

Joten olen odottavalla kannalla taas perjantain suhteen. Aivan kuten Hande sanoit, folli voi olla valikoitunut ja tässä kierrossa irrotus ja keltarauhastuki siis onnistuvat. Ja mahdollisuudet on silloin tietysti vaikka mihin!

Toisaalta olen ihan tyytyväinen, että tässä vaiheessa reaktioita itsellä on suuntaan jos toiseen. Onhan tässä nyt niin ison asian äärellä, että olisi ihme, jos sen pystyisi vain analyyttisesti käsittelemään ja jokaisen eteen tulevan tilanteen hyväksymään.

Muuten iso taakka on pudonnut harteiltani. Uusi työ maistuu. Ihmiset ovat hauskoja, koko työympäristö reipas eikä mitään sisäänpäinkärvistelyä ja jatkuvaa oman pesän likaamista esiinny. Nyt vasta huomaankaan, kuinka kuluttavaa se entisessä oli. Ehkä tälläkin henkisellä lukolla on jotakin tekemistä elimistön hyvinvoinnin kanssa. Olin kuin kireä viulunkieli. Nyt kokonaisuutena rennompi. Vaikken itse työstä vielä osaakaan juuri sanoa. Ilmapiirin sen sijaan aistii heti. Minulle täysin uusi, miehinenkin maailma termeineen ja asenteineen hymyilyttää.

Oli jotenkin vaan pakko tulla heti kirjoittamaan. Kirjoittaminen selkeyttää ajatuksia. Kävin uudessa munasolun seurantaultrassa. Mollukat eivät olleet perjantaista kasvaneet ja se muutti lääkärin ajatukset täysin tulevan suhteen. Tai näin tulkitsin. Munasarjoissa näkyi yhteensä 5 noin 10 mm mollukkaa, joista mikään ei ollut vielä valikoitunut. No, se kai sopi vielä siihen, että ovulaatio on ollut noin kp17. Mutta ilmeisesti määrä sai lääkäri epäilemään, että ovulaation induktio, ainakaan clomifen hoito ei minulla toimi. Saattaisin kasvattaa helposti liikaa munasoluja. Joten lääkäri ehdotti siirtymistä hoitoihin nopeammin. Ja siinä tilanteessa minulta meni sekaisin se, puhuiko hän suoraan ivf:stä vai iui:sta tällä kertaa. Perjantaina vielä seurataan, onko joku erottautunut luomusti ja sitten yritetään edelleen irroitusta.Mutta nyt fiilis on ihan erilainen. Perjantain käynnin tuntoja tänne kirjoittaessani mieli oli luottavaisen toiveikas. Nyt tulkitsin, että minua/meitä ollaan siirtämässä pikalinjalla rankempiin hoitoihin, koska kevyemmät versiot voivat olla minun kropalleni sopimattomia. Tilanne muuttui niin nopeasti, että ajatus ja tunne ei pysy perässä. Pe kaikki oli oikeastaan hyvin, ja nyt hoputetaan harppomaan asioita, vaikkei selkeitä syitä edelleenkään ole tai niitä ei ole selitetty. Käynti jäi mieleen sekoittavana mylläkkänä. Siksi, että itse kaipaisin sitä pehmeää laskua hoitoihin, mahdollisuutta korjata tilannetta lääkkeillä. Intuitio vaan sanoo niin, olkoon kuinka kummaa tahansa. Jos tosiaan on niin, että lääkkeellisestä avusta ei minulle tosiaan ole apua, niin ainakin tarvitsen hieman käsittelyaikaa hoitojen aloittamiseen. Ja en missään tapauksessa halua viettää tätä kesälomaa hoitorumbaa aloittaen. Niin muutamasta kuukaudesta tämä ei voi olla kiinni. Elokuussa sitten aikaisintaan.

Mieli on turta, yritän tsempata. Mies on realisti ja uskoo, että lapsi tulee keinolla jos toisensa. Tukee juuri kuten pitääkin. Sulkee omaa epätietoisuuttaan jonnekin niin miesmäisesti. Minä yritän tsempata ja suojella häntä, en jaksa puhua ihan kaikesta, mikä pään sisällä jatkuvasti pyörii. Elämän ironiaa kai sekin, että huippulaatuisen sperman omistaja uros valikoi joukosta huonosti hedelmöittyvän naaraan :-) . Valikoisikohan ihminen kumppaninsa toisin, jos osaisi "vaistonsa" tai luontonsa perusteella tunnistaa hyvät ja huonot urokset ja naaraat. Onneksi ei biologia ihan niin paljon meitä ohjaa.. Luulisin.

Aukiolotutkimus perjantaina sujui yllättävän kivuttomasti. Huomattavasti helpommin kuin kuvittelin. Ehkä epämiellyttävä kuvaa tunnetta parhaiten, ei kipu. Oikea munajohdin kirkkaasti auki, vasenkin pienen yrittämisen jälkeen. Vasemmalla puolella on kuitenkin jotain, joka aiheuttaa kipua ihan kuten ovulaationkin aikaan. Lääkärin mielestä munajohtimessa voi olla pieniä kiinnikkeitä, jotka tuntuvat, kun johdin ei pääse vapaasti ”heilumaan” oviksen aikaan jolloin munasarjat ovat turvoksissa.

Summa summarum. Minussa ei ole varsinaista vikaa. Jotakin kuitenkin on, jonka lääkäri tulkitsi kilpirauhasesta johtuvaksi ovulaatiohäiriöksi. Perusteena se, että kierto on hieman pitkä eli munasolu ei kypsy 2 viikossa vaan yleensä 17 päivän tietämillä. Samoin tuo jonkinasteinen kiinnike voi aiheuttaa mutkaa tai muuta vasempaan tuubaan, jolloin munasolu ei pääse ihan esteettä liikkumaan, vaikka reitti muuten vapaa onkin. Lääkärin mukaan mahdollisuudet tulla raskaaksi ovat erinomaiset, mikä hieman hymyilyttää, koska eihän tässä lähes vuodessa ole tultu raskaaksi. Onko se silloin erinomainen mahdollisuus?

Olo oli toisaalta helpottunut, mutta vähän ontto. Tuntuu, että olisi helpompi puuttua ja hoitaa jotakin, mihin on selkeä syy. Rempseästi lähdin tutkimusten jälkeen pelaamaan golfia perjantaina. Vatsa kipuili kentällä ja kun peli kulki huonosti, kiukuttelin rakkaalle. Lopulta sain hirveän raivoitsesäälikohtauksen illalla kotona. Syytin toista välinpitämättömyydestä kentällä ja monesta muustakin asiasta, vaikka tajusin samalla, että kipuilen itse tilannetta ja tutkimusta. En vain osannut tunnistaa sitä ja yritin löytää selkeästi ”korvikesyyn” purkaa pahaa oloani. Onneksi kuitenkin lopulta tunnistin tilanteen ja osasin lopulta selvittää kullallekin mistä on kysymys. En yritä näytellä vahvempaa kuin olen. Huomaan vaan, että tilanteen aiheuttamat tunteet hyökyvät päälle täysin yllättämättä enkä osaa valmistautua niihin. Enkä siksi myöskään oikein etukäteen puhua tai kuvailla tuntojani. Puhuminen ja lohduttelu auttavat kuitenkin pahimman yli. Tunnen itseni ihan hirviöksi purkaessani pahaa oloani toiseen, joka yrittää olla oma supartukeva itsensä. Lääkäriinkin hän riensi perjantaina lopulta hakemaan minut kotiin, ja odotteli vastaanottohuoneessa, vaikka olimme sopineet, etten tarvitse sinne tukea tai saattajaa.

No, voin vain kuvitella, millaisia tuntemuksia tilanne tulee aiheuttamaan tulevaisuudessa, varsinkin, jos tämä jatkuu pitkään.

Mutta nyt edessä ovat kesän aikana ovulaation induktio lääkkeellisesti ja kesän jälkeen katsotaan mitä tehdään. Lääkäri väläytti IVF:ää, joten ilmeisesti sperman hyvästä laadusta johtuen meillä ei inssiä kokeillakaan. En tiedä. Tänään menen taas ultrattavaksi, jotta nähdään mihin tahtiin munasolut kasvavat. Ilmeisesti tässä kierrossa on luvassa irrotuspiikki ja keltarauhastuki loppukiertoon. Mies on reissussa ensi kierrossa pitkän pätkän, joten se jäänee väliin.

Anonyymille haluaisin vielä sanoa, että ymmärrän täysin sen, että tästä asiasta ei halua puhua ulkopuolisille. Jokaisella on oma tapansa käydä asiaa läpi. Minulle se on tähän pisteeseen saakka ollut puhuminen, yrittämisen tunnustaminen. Nyt huomaan kuitenkin tilanteen muuttuneen. Kun hoidot ovat oikeasti edessä, ei huvita alkaa niistä paljon huutelemaan. Joten minulla raja näyttää kulkevan nyt juuri tässä avoimuuden suhteen. Voimia sinulla ja toivottavasti tulokset ovat tosiaan niin hyviä, kuin lääkäri jo viittasi. Siitä on hyvä varmasti jatkaa!

Uusi työ tai paremminkin uusi työpaikka ja -yhteisö on tempaissut mukaansa. Aamulla on kiva herätä ja mennä töihin. Näen jo asioita, jotka tulevat ärsyttämään, mutta omalla tontilla riittää tehtävää ja kehitettävää. Olen positiivisessa tytinässä aiheesta. Tytinä on siinä hyvä, että lapsiasiat jäävät takaa-alalle. Tunnen jopa ajoittain huonoa omatuntoa tästä yrittämisestä, tuntuu ettei ole niin kiire, kun ajatuksia voi kohdistaa työhön. Ja silti toive on ihan yhtä iso kuin aina ennenkin, ei vaan ehkä yhtä "pakkomielteinen" tai paremminkin tavoitteellinen. Energiaa suuntautuu muuhunkin. Hyvä niin. Tosin en tarkoita, että haluan täyttää elämäni työlläkään. On vain hyvä saada luontaisesti muuta ajateltavaa.

Sain tänään eli kahdessa päivässä maanantain labrojen tulokset. Kaikki kauniisti viitearvoissa ja lääkärin mukaan siis erittäin hyvin. Nyt otettiin alkukierron aikaan FSH, PRL ja LH arvot. Ilmeisesti LH:ta ja progesteronia mittaillaan myös loppukierrosta, tai miten muuten sitä tulisi kartoitus koko kierrosta. Mutta hyvä, että ainakin joiltakin osin olen "normi". Enkä kärsi ainakaan vielä vaihdevuosista, joilla itse pelottelin itseni :-)

Nyt odotellaan sitten aukiolotutkimusta. Vähän jännittää kipuilu, mutta eiköhän siitä ole muutkin hengissä selvinneet. Alavatsassa tuntuu muuten pientä paineentunnetta oikeastaan koko ajan. Mietin, onkohan se kysta oikealla puolella edelleen olemassa ja oireilee. No, jää sekin nähtäväksi.

Nyt lenkille sulattemaan päivän täytekakkua ja kotimatkan karkkipussia.. Ei tietoakaan bikinikunnosta..

Jänniä fiiliksiä viikonloppu pullollaan. Olin kotiseudulla tapaamassa nuoruuden ajan ihmisiä, tärkeitä läheisiä tyttökavereita, jotka elämä on hieman erottanut ja kuljettanut kovin erilaisia polkuja. Pöytää mahtui lapsia, eroja, monenlaisia ihmissuhteita, sairauksia, iloja, pettymyksiä ja yllättäen taas useammalla tämä sama ihmetyksen aiha, ei toivottua raskautta.

Mutta oikeastaan minua jäi mietityttämään koko keskustelusta se, että puhunko aiheesta liian avoimesti. Olen kertonut yrittämisestä monelle ystävälle. Olen purkanut tiiviisti auki koko paketin. Mietin, kannattaisiko. Ehkä kuulija, vaikkakin ystävä, hämmentyy ja ihmettelee miksi haluan aiheen edes julkisesti kuuluttaa. Samalla mietin sitä, miksi itselläni ei ole tarvetta piilotella tai pitää asiaa piilossa. Moni kuitenkin pitää asian visusti salassa. Toisaalta ehkä se on vain osa luontoani, kerron aika helposti itsestäni paljon. En koe, että inussa olisi jotakin sellaista, mitä pitäisi salailla. Enkä oikein osaa kuvitella, miten joku voisi käyttää tietoja hyväksi. Tietysti ihmiset voivat juoruilla, kertoa asioita eteenpäin tutuille ihmisille. Mutta mitä sitten? Miten se, että useat ihmiset tietävät yrittämisestä ja pettymyksestä, vahingoittaa minua lisää kuin itse asia? Muiden kommentit eivät kuitenkaan tässä paketissa vaikuta itse ongelmaan. No, en nyt tietenkään itsekään kaipaa tilannetta, jossa tiedän meidän asioita spekuloitavan ystäväpiirissämme. Mutta jotenkin itsekin ihmettelen tätä tiettyä avoimuuttani. Eikä avoimuuteni tässä asiassa ole mielestäni mitään säälinkeräilyä ja ylenmääräistä valittamista, se on enemmänkin ollut tilanteen toteamista lyhyesti ja tiiviisti ilman sen laajempaa spekulaatiota.

Ai niin, paljastin myös kirjoittavani blogia ystävilleni. Se oikeastaan harmittaa. Julkisiahan nämä ajatukset täällä ovat, mutta nyt muutama ihminen osaa yhdistää nämä ajatukset minuun. Se tuntuu paljon paljaammalta ja haavoittavammalta kuin se, että olen itse valinnut kertoa vaikeista asioita heille kasvokkain. Mutta täällä ajatukset ovat välillä intensiivisen yksityiskohtaisia, pakkomielteisiä tämän asian kimpussa. Tämä näyttää minut tämän asian ja kaikkien tänne kirjoittamieni asioiden suhteen tosi mustavalkoisena. Se on ehkä hyvin erilaista minua kuin perusolemukseni.

Anonyymille, kierronkartoitus on täälläkin alkamassa, kuten oletkin ilmeisesti lukenut. Toivottavasti teillä syy löytyy tai paremminkin niin, että toivottavasti jo hakeutuminen tutkimuksiin tekee "ihmeitä". Onnea matkaan meille molemmille!

Hande, kiitos tosi hyvästä näkökulmasta, jota en oikeastaan olekaan itse tajunnut kun aina sorrun jäämään kiinni tuohon muiden tarjoilemaan "lapset tulee luonnostaan niille, joille se on tarkoitettu" ajatukseen. Maailma ja suomalainen yhteiskunta on tosiaan pullollaan äitejä ja vanhempia, jotka kasvattavat lapsensa miten sattuu ja jotka kohtelevat lapsiaan muuten julmasti, alistavasti, jättävät heidän heitteille jne. Ja silloin ei varmasti voida vain sanoa, että niin oli tarkoitettu ja törkeästi lapsiaan kohteleva äiti on "oikeutetumpi" olemaan äiti kuin sellainen, joka saa lapsen hoidoilla. Niinhän tämä ei vain voi olla. Joten uudestaan kiitos, sain erittäin hyvä syyn olla tuntematta syyllisyyttä siitä, että haluan äidiksi, vaikka se ei ehkä ole minulle ilman apua mahdollista.

Muuten kp1. Olkoon tämä ensimmäinen kunnon vuotopäivä ja laskeskelen labraan menon sen mukaan. Joten labra odottaa ma. Toivon tosiaan itsekin, että tämä elämänmuutos nyt sitten "vapauttaa" jotakin ja työpaikan vaihto tuo mukanaan raskauden kohtuullisella aikataululla. Tai että sen tuo klinikan oven aukaisu. Klinikalla nimittäin naurettiinkin, että monessa tapauksessa jo päätös hakeutua hoitoihin ja sisään astuminen on tuottanut tulosta.. Onhan tässä toivomista eri suuntaan yllin kyllin.

Eka työpäivä uudessa. Mukavaa, kivoja ihmisiä, leppoisa meininki. Pääsin hyvin sisään juttuihin, itse työasiaoiden sisäistäminen varmasti kestää hetken. Stressi vanhasta jäi jonnekin ja nyt olen erittäin tyytyväinen päätöksestäni.

Olen odotellut menkkoja, tiputtelua tai tuhrua, mutta ei vuotoa. Labrakokeisiin pitäisi mennä kp 2-5, mutta en nyt osaa tulkita, mikä päivä on mitäkin. Ilmeisesti ei vielä kp1. Harmi sinänsä, koska huomenna olisin saanut asian helposti järjestettyä. Ei vaan vuoto ala. Näköjään sitäkin voi tosiaan kunnolla toivoa.

Helena, et tosiaan loukannut minua. On ihan normaalia kysyä, miten tieto "omasta viasta" vaikuttaa itsetuntoon, naiseuteen jne. Olen lähinnä ihmetellytkin sitä, että ei toistaiseksi ole vielä vaikuttanut. Mutta kuten totesin, en ehkä vielä ole sisäistänyt asiaa. Ja kyllä minä olen miettinyt yön pimeinä tunteina, lähteekö mies jossain vaiheessa nuoren hedelmällisen naisen matkaan? Toivon tietysti, että meidän suhde ei ole siitä kiinni, enkä revin itseni irti, jos haluan hänelle mahdollisuuden perheeseen antaa. Jos siis tämä tie käy mahdottomaksi eikä meille lasta suoda millään konstilla. Mutta kun ei tästä elämästä tiedä muutenkaan eikä asioita voi suunnitella. Nyt meillä on kaikki paremmin kuin hyvin tästä aiheesta huolimatta, mutta tulevaisuus voi tuoda mitä vaan.

Eilen oli taas syyllistävä keskustelu ystävän kanssa aiheesta "lapset tehdään yrittämättä". Tiivistetysti ystäväni (olen hänestä tähän aiheeseen liittyen maininnut aikaisemminkin) mukaan, jos lapsi ei tule luomusti, pitäisi ihmisen tyytyä siihen kohtaloon, joka hänelle on varattu ja hyväksyä asia. Kun asian ja elämän ilman lasta hyväksyy, voi onnistua. Plääh jälleen kerran. Sama asia, kun syöpää ei saisi hoitaa eikä muutakaan sairautta. Ihminen on tuomitu kuolemaan siihen, jos ei parane luonnostaan.. Kysyin miten hän suhtautuisi, jos oma tytär vaatisi vaikkapa elinsiirron. Ei ollut vastaus ihan aukoton. Voi helvetti mitä syyllistämistä sanon minä! Tämä on lempiaiheeni pohtia tätä liiallisen yrittämisen paradoksia. Missä menee luonnollisen iloisen toiveen ja yrittämisen raja?? Miksi ei saisi yrittää näin isoa asiaa?? Miksi kaikkeen pitäisi pystyä suhtautumaan stoalaisella tyyneydellä? Eikö ole luonnollista huolestua, jos kroppa kremppaa? Niin, tämän ystäväni logiikan mukaan siis periaatteessa kaikki raskautta estävät asiat on voitettavissa oikealla asenteella? Miten ajatuksella poistetaan endo, avataan tukkeutuneet tiehyt, muokataan sperman laatua?? Uskon tietyllä tapaa siihen, että stressi ja liiallinen stressihormonin eritys heittää muutakin hormonitasapainoa. Ja eikai kenellekään ole toivottavaa elää pelkän lämpömittarin ja erilaisten testien maailmassa. Mutta silti ne ovat luonnollinen osa tätä toivetta! Perustan kohta jonkun "sallitaan raskauden yritys" yhdistyksen. En piru vieköön halua tuntea huonoa omaatuntoa siitä, että meilläkin tätä maailman luonnollisinta asiaa jossakin rajoissa todellakin "yritetään". Vituttaa syyllistävä asenne. Kaikkien pitäisi saada toimia asian suhteen omalla parhaaksi katsomallaan tavalla. Ugh.

Työpaikan vaihto on näköjään positiivisista asioita huolimatta käsittämättömän rankkaa. Huomenna alkaa uusi duuni klo 8 ja täällä vielä täysillä painan vanhaa, yritän saada asiat hyvään malliin. Ei taatusi sikiä meikäläisen masussa mikän tällä stressin aiheuttamalla adrenaliinin erityksellä. Eikä kyllä tunnukaan siltä, vatsa kiprii. Eilen tuli pari punaista tippaa, jotka katosivat jonnekin. Taas testataan kanttia.

Lukaisin uudestaan Lentopelko hallintaan kirjan. Siinä käsiteltiin pelon mekanismia ja sen vaikutusta, että antaa itselleen luvan pelätä. Mietin jo, mikä merkitys on omalla lapsettomuuden pelolla sille, että pelko toteutuu. Näinhän tämän homman ei pitäisi ajatuksen voimalla mennä, mutta kyllä se nyt mielessä käy, kun enemmän surffaa niitä vaikeuksia käsittelevillä sivuilla ja keskusteluissa kuin keskittyisi miettimään niitä lasten nimiä ja tulevan lastenhuoneen seinien väriä. Plääh jälleen kerran.

Miehelle jo eilen varoittelin, että ei taida tärpätä tälläkään kertaa. Hän ei oikein noteeraa. Kysyin, että miltä oikeasti tuntuu. Hän totesi ettei oikein miltään. Kun on kerran käynyt koko prosessin läpi ja jo silloin tottunut siihen, että innostus ja odotus ei tuonut tulosta, on hankala muuttua optimistiksi nytkään. Hän sanoi, ettei osaa enää oikein toivoa mitään, mutta ottaa mahdollisen plussan vastaan ihmeellisenä yllätyksenä. Joten mieheni on siis pessimistimpi kuin minä. Pettynyt pahemman kerran jo toistamiseen. Voi raasua, millaisia naisia on tällä saralla valinnut :-)

Muuten Helena, jostain syystä en tosiaan vedä ranteista auki - vielä, tästä omasta osuudestani tässä projektissa. Kun en tajua, mikä se vika minussa on, en osaa vielä itseäni syyllistää. Jos tuubat on tukossa tai löytyy jotain muuta merkittävää, voi fiilis tosiaan kääntyä.

Pari viikkoa on mennyt kuin siivillä. Vanhan työn lopetus ja uuteen orientoituminen on syönyt aikaa ja voimia. Raskausajatus kulkee jatkuvasti mukana niin, että havahdun jokaiseen vatsanvihlaisuun miettimään, mitä mikäkin on. Olotilaksi on muuten tämän aiheen parissa vakiintunut ihmettelevä ja hämmästynyt. En edelleenkään oikein tajua, että olimme juuri ensimmäisissä tutkimuksissa, enkä oikein hahmota, että tätä tietä on nyt lähdetty kulkemaan. Ajattelen edelleen jotenkin, että kaikki on vielä mahdollista ja samalla en usko siihen itsekään. Olen siis totaalisen kuutamolla. En osaa tsempata itseäni, en maalaile pahimpia kauhukuviakaan, jotenkin vaan olen ja odotan turtana. Muutin vähän ulkopuoliseksi tässä asiassa itseeni nähden ja ajattelen, että nyt minua sitten viedään kuin litran mittaa..

Mutta kiitos kommentista, näihän se on, hoitojen kautta kaikki on edelleen mahdollista. Ja itseasiassa minulle ei ole mitään merkitystä sillä, "millä keinoin" lapsi saa alkunsa. Toivottu lapsi on toivottu, ehkä tämän mahdollisen tien kautta jopa enemmän.

Edelleen, jo ties kuinka monennen kerran, nostan hattua Jenni Aholalle. Eilisessä Aamulehden viikkoliitteessä oli pitkä juttu hänen pitkästä tiestään äidiksi ja hänen kokemuksestaan äitinä olosta. Upeasti, rohkeasti kerrottu kaikki oman kropan ongelmista lopulliseen lääkkeeseen (tukkeutunut toinen munasarja, tuoresiirto). Hienoa! Olen iloinen, että julkisuuden henkilö antaa kasvot taustalla olevalle isolle ongelmalle.

Faktat: Kp 28, normaalit loppukierron vatsanväänteet. Kuulostelen, milloin kipu siirtyy siihen kohtaan alavatsaa, että tiedän tädin tulevan. Ja samalla olen iloinen jokaisesta sekunnista, kun kipua ei vielä tunnu. Kolme päivää armonaikaa, täti tulossa todennäköisesti ensimmäisenä uutenta työpäivänäni. Hieno startti. Toisena pitäisikin sitten jo karata labratesteihin. Juuri nyt vihloo sieltä, mistä en toivoisi.

Voi kun tämä 11. kierto olisi se oikea!

Lopputoteamus. Jos vielä yksikin ihminen sanoo minulle tai meille, että ottakaa rennosti niin homma hoituu, vedän häntä suoraan kuonoon!

Eilen oli the day - ensimmäinen lääkäri. Puoliksi tuttu, puoliksi tutulla klinikalla. Tilanne oli helppo ja leppoisa kaikin puolin, aiheesta huolimatta. Ajatukset ja paha olo iskivät vasta illalla peiton alla, itku tuli.

Kaikki asiat näyttävät taas lähtötilanteessa ihan ok:lta. Limakalvot ok, rakenteet kohdallaan. Mutta kohtuni ulkopuolella möllötti myooma ja toisessa munasarjassa melkein 3 cm. toiminnallinen kysta! Miksi näitä ei ole nähty aikaisemmin. Kun lääkäri luetteli löydöksiä ruudulta alkoi hirvittää, mitä epämuodostumia siellä onkaan. Myomaalla ei pitäisi olla merkitystä ellei se paina vasenta munajohdinta littaan. Kysta pitäisi olla sellainen että se menee ja tulee itsekseen, eihän sitä ollut tammikuussakaan.

Mutta sen ongelman sain siitä, että kuvittelin kystan olevan tämän kierron folli, joka on jäänyt itsekseen kasvamaan. Mietin, että se on mennyt hukkaan. Mutta järkeiltyäni tajusin, että ovistikku näytti plussaa eli munani on lähtenyt liikkeelle ja eikös sen puhkeamisen jälkeen pidä muuttua keltarauhaseksi eikä miksikään kystaksi.. Tuolle palluralle selitys oli ilmeisesti se, että se on joku vanha tai numero 2, joka ei ole puhjennut vaan on muuttunut matkan varrella. Lääkäri taisi todeta ohimennen, että toive ei ole vielä ohi. En tiedä, kaikki sanat eivät rekisteröityneet.

Halusin siis pitää kiinni ajatuksesta, että tässä kierrossa on vielä mahdollisuus, mutta en nyt tiedä, onko se siis mahdollista. Vatsaa kivistää jo, ilmeisesti se on keltarauhasen toiminta, joka loppukuusta vihloo. Ja jos se on keltarauhanen, ei raskaus ole alkanut. So simple.

Jatkossa eli ilmeisesti jo ensi viikolla alkukuun verikokeet prolaktiini, FSH ja LH. Sitten kp10 aukiolotutkimus ja sen jälkeen tuomio ja suunnitelma.

Lohduttominta oli lääkärin tieto, jonka mukaan vuoden yrittäneistä vain 3 % onnistuu sen jälkeen luomusti, muut tarvitsevat hoitoa. Armonaikaa on siis noin 34 päivää.

Kilpirauhasella saattaa olla minun tapauksessani vaikutusta, mutta jos kierto toimii, mitä silloin korjataan?

Niin, miestä ei siis tutkita, hänen testituloksensa on vuodelta 2003 ja se on ollut silloin parasta a-luokkaa. Mitään dramaattisia muutoksia ei ole terveydessä ollut, joten ei tarvetta tutkia.

Hyvin erkoinen fiilis nyt itsellä. Menin kepeästi lääkäriin, ihmetellen, kuinka nopeasti vuosi on lopulta kulunut. Ajatellen, että kaikki on edelleen mahdollista. Taisin tulla ulos lapsettomana. Yön näin painajaisia, katselin omaa keltarauhastani, se oli unessa vihreä ja verkkomainen. Surin unessa menetettyä viimeistä mahdollisuutta. Edessä viikon piina, suurin tähänastisista. Haluan niin kovasti uskoa mahdollisuuteen, johon en taida oikein uskoa. Lasken jo tulevia kuluvia tuhansia ja ajattelen, ettei kenenkään pitäisi joutua maksamaan maailman luonnollisimmasta asiasta.

Mies jaksaa olla kannustava, rakentava. Päivä kerrallaan. Yhdessä tässä ollaan ja jaksetaan. Näinhän se on.

Toiveeni toteutui osittain, osittain taas ei. Eilen oli kp 16, ei tikussa viivaa. Seksiä kuitenkin ilmassa, koska mies lähti tänä aamuna reissuun. Tänä aamuna myös ovistestissä selkeä plussa. Joten jos muruni sitkeät siittiöt jaksavat sinnitellä onkaloissani muutaman päivän, on mahdollista, että tässä kierrossa jotain tapahtuisi. Toivon oikein oikein hartaasti.

Eilen oli siipi jo ihan maassa, kun ajattelin oviksen myöhästyvän. Jännä sinänsä, kun olin jo psyykannut itseni siihen, että tästä tuli selvä välikierto. Niin sitä vaan aina toivoo ja pettyy eikä hyväksy olosuhteiden vaikutuksia. Mutta nyt on ainakin teoreettinen mahdollisuus the hedelmöittymiseen olemassa. Peukut, varpaat, korvanlehdet ja muut jäsenet on pystyssä toivomassa parasta.

Muuten vappu hurahti ohi lähes huomaamatta. Rauhallisesti. Hyvä niin, viikonloppuna lähden itse kotiseututurneelle ja voimia tarvitaan. Ulkona olen ollut koko tämän päivän, joten ramasee niin mukavasti. Pienet päiväunet klo 18.30 on aina paikallaan..

5 yötä tutkimuksiin. Hui. Jos nyt hedelmöittyminen tapahtuisi, mitähän ultrassa tiistaina näkyisi.. Joku möykky lähestymässä kohtua? Niin tai eihän se ovulaatio välttämättä tapahtu, vaikka ovistikku plussaa näyttäisi.. Vai tapahtuuko? Vielä on nämä perusasiat vähän hakusessa.