Heh, blogituttavuuteni Helenan johdattelemana päädyin jonkin sortin ennustajan sivulle kyselemään ohjeita tulevaan. EI mitään tietoa, mikä vitsiniekka sivustoa pitää vai oikeasti jollakin lahjalla siunattu tapaus. Väsäsin kuitenkin kysymyksiä, mitä nyt mieleen juolahti. Unistani, lapsesta ja työstäkin. Kovin olivat vastaukset sitä, mitä halusinkin kuulla, jonkin sortin uskonvahvistusta. Työtä pitäisi vaihtaa, mahdollisuuksia tulee. Hyvä niin, senhän olen jo itsekin mielessäni prosessoinut, kun vaan se oikea vaihtoehto tulisi vastaan. Unista samoin ajattalen itsekin, ne yrittävät meille kertoa jotain. Alitajunta työstää vastauksia kysymyksiin. Mutta ainakin minun yölliset päänsisäiset seikkailuni ovat sen tason juttuja, ettei sieltä vielä selkeitä vastauksia tosiaan nouse.. Mutta se mielenkiintoisin osuus oli tietenkin tämä lapsiasia. Olemme kuulemma vanhemmiksi sopivat ja kahta lasta näytetään. Kiire tulee :-) Mielenkiintoista tässä on se, että olen reilut 2,5 vuotta sitten käynyt ennustajalla, joka sanoi myös, että kaksi lasta tulee vaalean hyvä miehen kanssa, mutta että ei vielä kolmeen vuoteen. Silloin olin murheissani, kun olin silloisen suhteeni jälkimainingeissa enkä nähnyt tulevaisuudessa mitään positiivista, kolme vuotta tuntui ikuisuudelta.. Mutta nyt olisi kolme vuotta täynnä tai siis silloin kun lapsi nyt alkunsa saadessaan syntyisi. VAi pitääköhän sitä mennä kolme vuotta, että se saa edes alkunsa... Siihen mennessä menee kyllä hermot. Mutta hauskaa, että kaksi ennustajaa on joka tapauksessa minulle nyt kahta lasta "luvannut". Saakohan näistä reklamoida, jos ei ota tullakseen :-)

JA sitten faktat. Kp taitaa olla 26. Masua ja munasarjoja juilii kuten menkkoja edeltäen. Eli tuntemusten mukaan ne olisi tuloillaan ajallaan parin päivän päästä. Jos näin on niin ovis on mennyt ja tullut miten sattuu. Lämmöt ei edelleenkään mitenkään koholla, 35,9-36,0. Mut on ne nyt pari kymmenystä normia ylempänä. Onkohan kukaan ollut raskaana näillä lämpötiloilla? Mua edelleen kiinnostaa tää matalalämpöisen maailma, miten ne arvot muuttu tästä jos raskautuu vai pysyykö sitä sitten koko ajan alempana. Joka tapauksessa toiveet tässä kierrossa noin 1 % luokkaa.

Huomenna on vapaa, pidän säälittävästä ylityökiintiöstäni yhden päiviän pois. Meillä on kaveriporukan mökkikinkerit ja minä olen perunasalaatti ja sisäfilevastaava. Äidillä pitäisi ehtiä käymään siivoamassa ja salillekin olisi kiva ehtiä. Kyllähän tuo jo kohta työpäivästä käykin..

Kulutan iltaani ennen saunavuoron alkua. Pitäisi lähteä lenkille. Kaikki juoksurintsikat on pesussa, joten taidamme päätyä vaan reippaalle kävelylle..

Mutta ajattelin siirrellä näitä ajatuksen pätkiä, runoja, myös tänne. Olen omaan päiväkirjaani kirjannut ajatuksiani usein myös jonkin sortin runomuodossa.. Ehkä niitä tulee jatkossa kirjoiteltua vain tänne.

--
Ihmeellinen toivo uudesta elämästä on alkanut elää omaa elämäänsä /
Täyttäen ajatukset aamusta yöhön / näyttäen unia / saaden silmät palamaan.

En osaa olla tyyni ja rauhallinen / miten kai pitäisi./
Olen huumassa/ Olen levottomassa liikkeessä/ kaipaan. /
tTntuu jo että rakastan / sellaista pientä alkua mitä ei vielä ole /
mutta jonka toivon meille onneksi saapuvan.
--
Ehkä en ole ansainnut enempää / ajattelen kun suren ettei meistä vieläkään tule isää ja äitiä.

Monelle se onni kuitenkin suodaan / vaikka näennäisesti hekään eivät ole meitä enempää ansainneet.

Ei taida olla tämä asia kuitenkaan kohtalosta kiinni / sitä vain on helpompi syyttää kuin katsoa itseään./ Tahdon sysätä syytä muualle.

Toivosta en ole luopunut vaikka välillä jo pelkään. /Minä joka haluan saada asiat tapahtumaan / ja tunnen voimattomuutta kun on asia jota en voi hallita.

Mutta ajatusten annan harhailla /annan toivon elää / annan pelkojen elää / Opettelen toivomaan onnea olemalla juuri sellainen kuin mieleni haluaa.

--

Lapsi on lahja, lapsi on armo, sanoi äitini yhtyen toiveeseeni lapsesta meille. /
Täytyy alkaa rukoilemaan, sanoi äitini.

Rukoile äiti, rukoile oikein lujaa./Jos se auttaisi enemmän kuin nämä haparoivat yritykset ymmärtää omaa biologiaa ja fysiologiaa.

Minäkin olen liittänyt käteni arasti ristiin ja pyytänyt niin kovin / Jos Jumala lupaisi jotakin vaikken ole muuten häntä muistanut kuin hädässäni aina anella.

--

Hoh hoijaa, pyörrän sitten eiliset puheeni haluista ja limoista ovulaation tunnusmerkkinä. Ja mistä syystä! Ajelin eilen bussilla kotiin ja siinä bussin tärinässä huomasin kaksi asiaa. Munasarjoja vihloi enemmän tärinästä johtuen, ihan ovulaation malliin. Ja tärinä oli kivusta huolimatta toisaalta kivaa, joten alkoi tehdä vähän mieli... Tästä päättelin, että nyt on poikkeuksellinen innostus päällä, voisikohan jotakin tapahtua.. Kotiin päästyäni tutkin sitten niitä limoja, joita en kuvitellut sentään tarkkailevani. Sormet sisään vaan ja sieltä löytyi kirkasta limaa ja reippaasti :-) Voi hyvää päivää tätä raskaudesta haaveilevan naisen elämää. No, herra tuli tehokkaasti vieteltyä peiton alla (heh, odotin siis kiltin neitsyt luonteen tapaan iltaan ja peiton alle asti..) ja huh, että tekikin mieli! Joten oli ovulaatio tai ei niin joku haluhuippu eilen kyllä oli. Jos se ei ollut ovulaatio niin hyvää on se, että tässä "yrityksessä" tekee mieli ihan muuten vaan.. Jos taas eilinen episodi oli myöhästynyt ovis kp 23, niin onpahan luvassa piiiiiiitkä kierto. Toisaalta samalla on mielessä, että jos tämä kierto nyt meni ihan ohi, niin alkais jo menkat että olis taas puhdas pöytä aloitella uutta. Näköjään ajatukset alkoi taas enemmän pörräämään aiheen ympärillä. Tai no, täällähän ne pörrää vaan oikeastaan tän aiheen ympärillä.

Ai niin, yöllä oli hassu episodi. Olen jostain syystä nähnyt tämän syksyn ja alkutalven aikana hirmuisesti unia. Alitajunta selkeästi työstää jotakin. Osa unista on tosi ahdistavia tunnelmaltaan, vaikkei mitään pahaa tapahdukaan. Mutta hyvä niin, niin sitä mieli työstää asioita eteenpäin. Mutta viime yönä menin vähän pidemmälle kuin uniin. Yhtäkkiä keskellä syvän unen luulin havahtuvani johonkin mitä mies teki. Seurauksena hyppäsin sängystä ja säntäsin alasti suoraan olohuoneeseen. Siellä jotenkin havahduin kun mies alkoi kyselemään mikä tuli. Herralla meni kuitenkin hetki, että sai minut takaisin sänkyyn ja rauhoittumaan. Luulin tosiaan, että hän jotakin sanoi, mutta eihän hän ollut mitään sanonut. Sinne vaan säntäsin. Sydän löi tuhatta ja sataa ja meni kyllä hetki että rauhotuin.. No, eipä ole tylsää nukkua meikäläisen kanssa. Tämä oli jo toinen kerta parin kuukauden sisään, edellisellä kerralla vein peiton mukanani ja huusin olohuoneessa, että katto sortuu..

Taas työntouhussa eli aloittamassa päivää kirjoittamalla, ei töitä tehden. Hyi minua. Joulu meni leppoisasti, pitkiä 11 tunnin yöunia ja monta monta leffaa + liian paljon tryffeleitä. Eilen illalla oli jo niin paljon virtaa etten tiennyt minne olisin kiivennyt. No, voimien keräys nollautui sillä, että nukuin tämän vikan työtäedeltävän yön sitten huonosti. Mies päivysti ja kiipesi peiton alle vasta joskus kahden maissa yöllä.

Tänään alkoi myös uusi elämä, niin sanottu kahden kilon keikka. Kuten varmaan monella muullakin vuoden vaihteessa.. Kaksi kiloa on ihan naurettavan vähän, mutta se on juuri se kriittinen raja, joka kiristää paidoissa ja housuissa. Nykyisten hyvin tyköistuvien paitojen aikakaudella kaksi kiloa ( tai siis kiloja on enemmän tiputtaa, mutta tämä on alustava välitavoitteeni) tekee sen,e ttä paidan napit pingottaa ja yritä siinä sitten näyttää palaverissa asialliselta, kun koko ajan tekee mieli tarkistaa, repsottaako nappi ja pingottaako paita. Toinen motivaatiotekijä on sitten tammikuun loma. On itselle kivempi lekotella bikineissä, jos tursuntaa saadaan hieman hillittyä. Tässä on turha keskustella kiloista ja siitä, mikä on järkevää. Moneen verrattuna olen hoikka ja moneen toiseen verrattuna jättiläinen. Kyse on ainakin itselle siitä, että tekee omalle päälle hyvää, jos tuntee voivansa hallita ja vaikuttaa näihin asioihin. Tai tietenkin niihin voi, mutta että myös tekee sen. Joten hurja tavoitteeni ennen tammikuun 18. päivää on kaksi vaivaista kiloa! Tervetuloa salaatti, pirtelöt ja rahkaherkut...

Jouluna oli muuten vauva-asiat melkoisen takaa-alalla. Kävin kyllä välillä lueskelemassa haamuna keskustelupalstoja ja mittailin pari kertaa lämpöä päätelläkseni, mitä sille kadonneelle ovikselle kuuluu. No, lämmöt on noussut ehkä pari kymmenystä eli just ja just 36 tuntumaan, joten oviskin on saattanut livahtaa ohitse. Mitään virallista en kyllä huomannut. Molempia munasarjoja nipistelee tasaisesti, mutta kipu ei ole ollut niin kova että tuntisin, että nyt siellä on joku irronnut. Ai niin, lueskelin siis noilla keskustelupalstoilla juuri oviksen tunnusmerkeistä. No, kaikki listaavat nk. ovislimat. Mulla ei ole niistä tietoakaan! Ja jos jostain olen välttynyt tässä vehtaamisessa niin siltä, että tutkisin ja venyttelisin omia limojani... Tai tutkisin kohdunnipukkaa.. Joten minulla ei ole mitään havaintoa, milloin mitäkin limaa irtoaa. Tajuan, että välillä on pöksyissä kosteampaa ja välillä ei, mutta että väri ja koostumus tarkemmin. Toinen tunnusmerkki halukkuus on myös hieman hämärän peitossa. Mikä on luonnollista, ovulaation aiheuttamaa halukkuutta ja mikä oikean ajankohdan tietoisuuden aiheuttamaa halukkuutta? Siis ainakin itselläni ne on iloisesti sekaisin. Välillä haluttaa ihan ilman syytä milloin vaan ja välillä sitä haluaa haluta kun tietää, että on oika aika. Sekin halu voi olla ihan aitoa ja seksi kivaa. Joten sekin elimistön viesti on hämärän peitossa. Joten ei auta kuin katsella. Onneksi luin vielä yhden plussa-tarinan, jossa plussaaja kertoili, että tärppi kierrossa mikään ei mennyt suunnitelmien mukaan, oli pikkujoulua, ei tyypillistä oiretta, eikä varsinkaan suuria toiveita. Ja sitten päks -plussa. Täytyy pitää näitä "onnistumistarinoita" mielessä, että se suunnitelluin kierto ei aina ole se tehokkain.. Mutta senhän tietysti tiesinkin :-)

Joten nyt kp ehkäpä 23/28-30 ovulaatiosta täysin tietämättömänä käyn odottelemaan, mitä seuraava viikko tuo tullessaan..

Jouluaatto. Ensimmäinen yhteinen yhdessä vietettävä. Viime vuonna olimme vielä omien perheidemme luona. Tänä vuonna vääntö, missä joulua vietetään jäi pois, koska herra päivystää. Osa joulusta kuluu töissä, osa hyssytellen kotona. On ihana laitella ruokia, koristella kuusta, tossutella pieniä koristeasioita. En ole alkuunkaan joulukrääsäihminen. Pieniä yksittäisiä asioita vain siellä täällä, kuusi ja paljon kynttilöitä. Mutta ruokaa on niin paljon! Ei kylläkään kinkkua, jota söimme jo viikonloppuna anoppilassa. Päälihakimpale on tällä kertaa paahtopaisti. Kalaa, poroa, salaatteja, laatikoita, kaikkea on vähintään 6 hengen tarpeisiin.. Ei ihme että meillä molemmilla masut kasvaa :-)

Nyt kaikki on jo valmista. Odottelen rakasta kotiin, sitten vielä viimeisiä valmisteluja ja haemme vielä äitini meille syömään tänään. Sitten leikitäänkin kuusen alla.. Lahjoja on aivan järkyttävä määrä. Olemme ilmeisesti olleet kilttejä.. Mieheni perhe on kovin joululahjojen ystävä, sielä niitä paketta kerääntyy. NO, illalla siemaillaan viinä ja katsotaan, kuinka kilttejä on oltu.

Lapsiasian suhteen mieli on kohtuullisen levollinen. On tullut paljon ystävien joulukortteja, jossa heidän lapsensa poseeraavat. Ei kirpaise, muistuttaa vain siitä, että minun realistinen olisipa lapsi mukava ja järkevä asia on muuttunut jonkinlaiseksi vauvakuumeeksi. Tunnen välillä ihan fyysiä oireita, kun mietin miltä raskaus tuntuu ja en enää ajattele, että muiden lapset on lähinnä rasittavia, mutta kyllä ne omat sitten. Nyt kaikki lapset tuntuvat vain suloisilta, vanhemmat tosin eivät :-)

Ovulaatio oli ja meni huomaamatta tai sitten sitä ei lopulta ollut. Lämmöt ei ole ainakaan nousseet, olen siis edelleen alle 36 asteissa huiteleva kylmä kalkkuna :-) Massussa on vihlonut koko oletetun ovulaatioajan, nipsuu välillä. Oli mitä oli niin menkat on kovin realistinen vaihtoehto. Nyt en edes odota "tulosta". Eikä se oikein stressaakaan. Odotan jo tammikuun matkaa ja muita juttuja. Jospas jospas sitten ensi vuoden puolella. Ai niin, olin muokannut itselleni toiveen että olisi mukava olla "vielä" 35-kun lapsi syntyisi. Nyt on sekin rajapyykki ohitettu, olen vähintään 36-vuotias ensisynnyttäjä. Hyi minua, kätilöt varmaan nuhtelee lopulta kun on näin viime tippaan jätetty :-)

Rauhallista rauhallista joulua meille ja muille.

Aivan mahtavaa, purskahdin suoraan nauruun Helenan kommentin saatuani. Niinhän se on! Ei pitäisi tikutella eikä laskea sen tarkemmin eikä varsinkaan stressata. Miten sitä aina sortuukin :-) No siksi, että on ylianalyyttinen neitsyt, joka suhtautuu kaikkiin asioihin juuri tällä tavalla. Mihin sitä koira karvoistaan pääsisi vai miten se menee. Mutta totta, tässä asiassa ei pitäisi stressata kuten on sataan kertaan todettu. Itseasiassa jännä ilmiö on se, että ei minusta livenä kukaan saisi tämmöistä kuvaa enkä vatvo näitä juttuja ollenkaan tällä intensiteetillä esim. mieheni kanssa. Mutta tämä onkin se kanava, jossa olen päättänyt keskittyä vain tähän aiheeseen ja antanut luvan itselleni olla kotibiologihedelmöityslääkäriasiantuntija. Ja koska en tällä juuri puhu muusta elämääni liittyvästä niin kuulostaa kieltämättä siltä, että projekti on päällä 24/7 eikä elämään muuta mahdu. Tai no, kai se alitajunnassa onkin, mitä sitä nyt yrittää kieltääkään.. Mylly pyörii..

Joten lupaan pyhästi olla ostamatta uusia tikkuja (tämä paketti loppui tänään) ja vaan möllöttää koko joulun. Ohi meni mutta menköön sitten. Testi siis näytti tänään vikana päivänäkin miinusta :-) . En minä siis livenä tästä asiasta seinille kiipeile, mutta eilen kyllä huomasin olevani sikamaisen ärtynyt ja purskahdin itkuunkin muka toisesta syystä, vaikka luulen, että tämähän se siellä taustalla jylläsi. Tai sitten ei, onhan tässä joulukiireitä muutenkin.

Ai, tein ihanaa joulukakkua eilen äideille lahjaksi! Arabialainen maustekakku, päällä kahvi-tomusokerikuorrutus. Nam! Puoli joulusiivousta tehty, lahjat ostettu. Tänään vielä vähän huiskintaa ja sitten vaan herkuttelua! Ja välipäiviksi töihin, pöh!

Joulukiireet tai jonkin sortin valmistelut taitaa täyttää minunkin päiväni, kun en ehdi pyörimään blogissani kirjoittamassa samoja asioita uudestaan ja uudestaan päivittäin. Hyvä varmaan niin, mutta ei se asia pois mielestä ole..

Nyt mielen on sitten täyttänyt puuttuva ovis. Kp taitaa olla 16, eikä viiva tunnu tummenevan tikussa millään.. Juu, sorruin siis tikkuihinkin. Mikä kai sitten on itselleni tarpeellinen tapa pysyä kärryillä, mitä kropassa tapahtuu. No, mun normikierrossa 30 päivää ovis olis pitänyt jo reilusti pamahtaa tai ainakin testihuippu. Koska jos testihuippua ei oo vielä ja se vaikka jostain ilmestyis huomenna, olis varsinainen ovis vasta kp. 18, mikä taas pidentäis kiertoa 32 päivään. Ja jos niin ei käy vaan kierto on normaalin pituinen, on luteaalivaihe taas liian lyhkänen.. Plääh. MEneekö vähän liian tarkaksi. MENEE! Mutta harmittaa se nyt vaan, jos on ovuloimaton kuukausi. TAi jos se meni tossa huomaamatta ohitse. Jos niin ehti käydä, jäi homma myös hyödyntämättä, sillä eilisen ja sitä edellisen kerran välillä oli.. hetkinen... 4 päivää.. Mutta tervetuloa vaan ovulaatio, vielä saa tulla. TIkkujakin oon käytellyt vähän aamuin ja illoin testatakseni tummuuko edes viivat, ne ei tummu. Huomenna menee viimeinen tikku. Sen jälkeen käyttöön tulee korkeintaan jotkut halpisversiot, ei mitään clearbluen kalliita digiversioita, vaikka selkeä ja hyvä onkin.

Töissä kävi tänään äippälomalla oleva työkaveri. Muut paikalla olijat sanoivat, ettei kannata näyttää mulle. VOi kuulemma tarttua.. Jihuu kun tarttuiskin ja homma olis sillä selvä. TÖissähän mut on leimattu itsekkääksi 30+ kaupunkilaiseksi, joka elää huolettomasti eikä halua perhettä rasitteeksi. Jep, tervetuloa vaan todellisuuteen, että päällepäin voi näyttää siltä, kun ei tunnu muut "tavoitteet" tai elämäntyylin tulla pelkällä toivomisella.

Niin ja tässä kierrossa kaikki ovistuntemuksetkin on ollu poikkeuksellisesti oikealla. Ajattelin jo positiivisesti, että sieltä se toinenkin puoli heräilee, jihuu! VAan ei tainnut vielä ihan kokonaan jalkeille päästä.

Nyt murua vastaan, mennään leikkimään vielä tonttuja. Sukulaisille kukkia siis.

Olen saanut yliannostuksen lapsia. Tai en lapsia, mutta yli-innokkaita vanhempia. Olen hoitanut koko viikonlopun kumminvelvollisuuksiani neljän lapsen kohdalta. Lapset iältään 10kk-9 v olivat ihania, hauskoja, itkuisia, unisia, suloisia, haisevia, aitoja lapsia. Mutta ne vanhemmat, varsinkin valitettavasti nuorimman kummityttöni, olivat oman lapsensa erinomaisuutta toitottavia, pelkän lapsiperhe-elämän nimeen vannovia psykopaatteja. Yksi parhaimmista ystävistäni oli ennen miehensä tapaamista lapsiin neutraalisti suhtautua itsenäinen yksilö, joka mietti vanhempana olevansa järkevä tapaus, jolla lapset eivät hallitse vaan muutakin elämää on. Hän piti onnellisena tavoitteena myös sellaista eleämää, johon ei lapsia tule. Ja erityisesti ymmärrettävänä sitä, että muiden lapset eivät nyt niin sympatioita herätä, mutta toivottavasti sitten ne omat.. Nyt on niin toinen ääni kellossa, puheeseen ei mahdu mitään muuta kuin oman lapsen erinomaisuus ja lauseet "mitä me tehtiin ennen näitä lapsia", "ei elämästä kyllä tajua mitään ennen omia lapsia" ja sitten ne triljoona meidän lapset sitä ja tätä tarinaa.. Ihan ymmärrettävää ja luonnollista MUTTA. Tämä ystäväni on täysin unohtanut itsensä ja sen että muunlaistakin elämää on. Sekä sen, että ehkä muista ne heidän lapsensa ovat vain lapsia muiden joukossa, ei mitään multitalenttea superyksilöitä, jotka herättäisivät muissa samanlaisia tunteita . Saati sitten sen, että tuo lapsilapsilapsi asian korostaminen on hieman tylsää tilanteessa, jossa hän TIETÄÄ, että meillekin lasta toivottavaisiin, mutta ei nyt vaan toistaiseksi tule. Joten kannattaisiko silloin sitä asiaa alleviivata vai olla hieman hienotunteisempi?

Selkeimmin asia tuli esiin raahaamalla minut vauvauintiin, jossa sitten ainoana lapsettoma huuhailin niiden kymmenien ydinperheiden keskellä. VAUVAUINNISSA YKSIN ILMAN VAUVAA, onko ironisempaa tapaa korostaa sitä, että meillä ei ole lasta. En osannut sanoa ei, kun jotenkin toivoin, että tämä rakas ystävä tajuaisi, miten aralta aihe tuntuu. Ei tajunnut ja en osannut sanoa ei. Viikonloppu oli siis murhaa. Täytyy keksiä tapa sanoa tämä asia ja muistuttaa, että tätä koko hommaa voisi välillä tarkastella hieman toisestakin näkökulmasta.

Muista vierailuista selvittiin hieman paremmin. Tyrkystystä ei ilmennyt.

Muuten omaan navanaluselämään ei kuulu uutta. Taitaa olla kp 13 ja ovulaatiotahan tässä pitäisi odotella. Pelottaa. Eikä kyllä oikein tunnukaan missään. Eli ei ainakaan juili vasemmalta. Tosin mun ovispäivä pitäisi näiden vikojen kiertojen perusteella olla siis tuolla 15-17 tietämillä. Kivut tosin on ollut jo noin päivästä 12 alkaen. Kova hinku olisi ostaa testejäkin, mutta jos nyt malttaisin mieleni kuten päätin. Toisaalta onko sillä väliä, laskeeko ja pakottaako miehen seksiin joka toinen päivä vai testaako testillä ja luottaa täsmäiskuun. Siihen on nimittäin pakko tässä kuussa luottaa, aikataulut on sellaiset, että luomuseksille sopivasti kahden päivän välein ei taida olla tilaa... En haluaisi tikkuihin siis sortua, mutta juuri nyt tekee mieli rynnätä kauppaan. No, ehkä pitäisi muistaa, että ei se mahdollinen ovulaatio ja raskausmahdollisuus sillä katoa, että teen testin. Kyllä tässä ajatuksissa vahdataan anyway ja homma on näköjään taas jatkuvasti mielessä ilman testiäkin. Joo, testit kehiin vaan..

Jos ei tapahdu kierrossa mitään niin sitten sitten pitää keksiä muuta valituksen aihetta näköjään. Tää työ, voi luoja tätä organisaatiota. Rukoilen päivittäin tuhannesti, että jostain löytyisi mahdollisuus, johon tarttua. Tää näivettää ja turhauttaa, saati että ammattitaito kutistuu päivä päivältä, kun kaikesta on tullut rutiinia eikä kehitettävää ole. Tai on, mutta kun johto ei vie koko organisaation asioita eteenpäin niin en voi omaakaan tonttiani kehittää. No, tämä ei ole asia, jossa joku tulee kotoa hakemaan eli aktiivinen pitäisi olla. Aktiivisesti kaikkea seuraan, mutta seuraava askel olisi ottaa itse suoria kontakteja jonnekin.. Katsotaan, mitä saan aikaiseksi. Aiemmin olen luottanut tulevaan asenteella, asiat ratkeavat, mahdollisuudet ilmestyvät eteen. Niin toivottavasti nytkin, mutta tämä "odottava" asenne on ollut valloilla jo niin pitkään. Ehkä tapahtuu enemmän kun taas kirjoitan tämän mustaksi valkoiselle.

Niin kierto. Onkohan nyt päivä 8? Luulisin. Ihanan auvoista ajattelematonta aikaa. Satunnaista keskustelupalstoille kirjoittelua, muttei itselle mitään. Ensi viikolla taas sitten rytisee jos rytisee. Vähän uhmakas olo. Että minähän en vehtaa, vaikka alitajunnassa vehtaankin.

Eilen oli vyöhyketerapiaa. Terapiaa se on jo siinä mielessä, että joku on kiinnostunut minun tuntemuksistani ja saan suoraan papattaa ajatuksia. Kipupisteitä antoivat jälleen kohdun ja munasarjojen pisteet, tosin osa niistä voi sekoittua lantioon/lonkkaan ,joka mulla oireilee myös. Mutta joku prosessi siellä saattaa olla meneilläänihan näissä munasarjoissa/kohdussa. Itse toivon tietysti, että kipuilut on edelleen luomukiertoon siirtymisen oireita, mutta tokihan siellä voi olla hormooneissa häikkää. Luulisi vaan, että silloin ovuloimattomuus, epäsäännöllinen kierto, tiputtelut tms. kertoisi jotain, mutta kun ei. Niin ja terapeuttihan sanoi,e ttä hän ei pysty parantamaan eikä kertomaan syytä. Hän pystyy vain etsimään pisteen, johon heijaste jostakin ongelmasta tulee. Sen jälkeen sitä käsittelemällä hän auttaa kehoa itse parantamaan sen pisteen heijastamaan elimeen tai elimistön kohtaan liittyviä ongelmia. Tai jotenkin noin. Passaa mulle. Toisaalta on lohdullinen ajatus, että keho voisi itse näitä pikkukremppja korjailla.

Näin. Kahtellaan siis edelleen kärsivällisesti, muu ei näytä näissä minun arkeni karikoissa auttavan.

Tosiaankaan. Päivä taitaa olla vissiin noin 6 tai peräti jo 7. Kohtahan tässä alkaa taas odottelut. No, onneksi saa kerätä voimia. Eilen tuli muuten tarkalleen puoli vuotta täyteen yrittämistä tai odottamisen toivomista tai tätä projektia. Miksi pitäisikään tätä hommaa kutsua. Puoli vuotta sitten söin malttamattomana viimeisen pillerin ja kuvittelin ilmoittavani elokuussa olevani raskaana.. Hoh hoijaa... No, eihän se pitkä aika vielä ole, mutta. En oikein jaksaisi toista puolikasta odotella.

Tänään tuli valkovuodon mukana hieman verta tai vuoto oli hieman vaaleanpunaista. Ihana eriteuutinen, mutta kyllä siitäkin nyt ajatus mielessä käväisi. Siis että mitä nyt. Ei mitään tiputteluja ja tuhruja nyt ainakaan tämmöiseen vaiheeseen kiertoa.

Nyt sinne vyöhyketerapiaan hus.

Tahtoisin lunta maahan! Tuo pimeys on niin kaikennielevää. Voisin olla kuin karhu talviunilla, nukkua, nukkua ja nukkua. Viikonloppuna kaksi yli 10 ja 11 tunnin yöunta, silti molempina päivinä päiväunet. Eilen puoli yksitoista nukkumaan ja taas töissä kuin nukkuneen rukous.. Mikähän tuokin vertaus muuten on?

Olen osannut jättää ihme kyllä vauva-ajatukset nyt hieman syrjemälle. Ehkä se on tämä alkukierto, kun ei ole mitään odotettavaa ennen ovulaatiota. Mutta hyvin on mennyt. Ei pyöri oikein mikään aiheeseen liittyvä päässä. Menkkojen kestokin oli nyt reilut 3 päivää. HIeman niukkaa, mutta kuitenkin tuntui että koko kierto oli nyt mallillaan.

Positiivista on myös se, että viimeisen viikon aikakana on spontaania, ihan haluun perustuvaa seksiä ollut 4 kertaa. Tekee siis ihan mieli kun ei liikaa vahtaa! Katsotaan, muuttuuko tilanne kun oikea ajoitus olisi tuloillaan.. Varmasti sitä ei osaa olla päiviä hyödyntämättä, mutta jos ne lämmöt ja muut nyt saisi olla rauhassa.

Ainoa juttu joka tuli mieleen on se, että nyt alkunsa saava lapsi syntyisi aika lailla samoihin aikoihin kuin on omat synttärini..

Huomenna on vyöhyketerapia. Sitä en sentään jätä. Tekee hyvää kokonaisvaltaisemminkin. Ja tänään menen luovuttamaan verta. Tosin katsotaan, mikä on hemoglobiini tämän väsymyksen keskellä..

Ai niin, moni väittää, että nyt olisi vuoden hedelmättömin aika.. Olisko tää pimeys, ei kai se seksikään niin väsyneenä ja pimeällä huvita. No katsotaan miten käy.

Itsenäisyyspäivän ajan kahden juhlat saivat ajatukset vähän muualle. Eipä tarvinnut miettiä juomien kaatelua kukkapurkkeihin tai tai hämäävän väristen alkoholittomien juomien tilaamista. Hyvin meni ja kullan kanssa oli ihana tanssahdella höpösti. Olimme taatusti koominen näky, reilusti päälle kolmekymppiset "aikuiset" iltapuvut päällä rokkaamassa vuoroin aikuista naista, vuoroin heilumassa teknon tahtiin kuin paremmissakin danceraveissa. Valomerkkiin asti sinnittelimme, siihen yösnagari päälle, joten kotiin saavuimme lopulta lähempänä puolta kuutta. Ei ihme, että nyt on olo kuin hakatulla.

Mutta hyvin vei ajatukset pois. Ei tullut illan aikana itsesääliä eikä pyörinyt vauva-asiat mielessä. Ja kuukuppi osoittautui jälleen verrattomaksi. Ei tarvinnut koko illan aikana miettiä vuotaako ja hyvin pysyi rajummassakin menossa. Tosin nämä meikäläisen menkat nyt on muutenkin melko kuivaa mallia. Nyt on kolmas vuotopäivä, tai no vuodosta ei siis enää juuri tietoakaan.. Menkkojen aikaan ei ollut yhtään kipua, ainoastaan tuo viikon juilinta ennen menkkoja. Mutta kivut loppui sillä istumalla kun vuoto alkoi.

Ajatukset on nyt taas rauhallisemmat. Juteltiin miehen kanssa eilen aiheesta. Ei kumpikaan haluta vielä tutkimuksiin, tuntuu että niin silmillehyppivää vikaa ei ole. KAtsotaan vaikka keväällä sitten jos "tulosta" ei edelleenkään ala syntyä. Nyt yritän vain ottaa hieman rennommin. Ajoitusta pitää varmaan edelleen miettiä, mutta lämpöjä tai muita en ala vehtamaan. Mitä ihmettä saavutan sillä, että tarkkailen kroppani joka liikettä. On ne lämmöt korkealla tai ei, tapahtuu mitä tapahtuu, niin se lopulta tapahtuu seuraan mä muutoksia tai en. Joten tämän opettelu on tämän kuukauden teema.

Ai niin, linna juhlat. Ei yhtään sellaista Wau! pukua. Satu Taiveaho oli ihanan kaunis, muutama melko ok puku. Kiira Korpi on niiiiin suloinen ja hänelle asu oli nappi, tyttömäinen. Jenni olikin pienoinen pettymys. Tanja Karpelan asu oli kauniin värinen.

Voi kun tulis lunta ja pääsis hiihtämään! Ja mitähän ihanaa ruokaa tekisin viikonloppuna. Perunamuusia tekee mieli, jotain siis joka sopii sen kanssa.

Kp1. Puoli vuotta täynnä yritystä. Seitsemäs kierto alkaa. Aikaisemmin vallinnut toiveikkuus on kadoksissa. Joka kerta olen jaksanut innostua myös uudesta kierrosta, se on ollut uusi mahdollisuus. Nyt ei tunnu siltä. Nyt on jäljellä vain todellinen hämmennys siitä, miksi meille ei ole tulossa lasta, vaikka kaikki tuntuisi toimivan niin hienosti. Puoli vuotta ei ole vielä pitkä aika, tiedän. Yli 90 % pareista saa lapsen vuoden yrityksen aikana.

Pelottaa. Vihastuttaa. Paniikinpoikasta.

Mä en halua vahdata kalenteria. Mä en halua tehdä tästä yhtään enempää yrittämistä. Mä en halua mitata kertaakaan lämpöä. En tutkia limoja. Tarkkailla tuhruvuotoja. Mä en halua harrastaa seksiä kuin siksi, että haluan sitä. Mä haluan ottaa paljon paljon luottavaisemmin ja rauhallisemmin. Mahdollisuuksia on vielä niin hurjasti. Mutta mistä sitä luottamusta löytyy? Ja miten otetaan rauhallisemmin tämän asian kanssa?

Mä osaisin olla rauhallisemmin, jos olisi joku selittävä tekijä, hieman epäsäännöllinen kierto, epävarma ovulaatio. Ei seksiä oikeaan aikaan. Ne jättäisivät sijaa sille, että asioilla ei olekaan aina mahdollista tapahtua.

Mutta, kun tämän yrityksen pistää "tilastoksi" on saldona kuusi selkeää 29-30 päivän kiertoa ensimmäistä pillereiden poisjättämistä lukuunottamatta, jolloin kierto oli noin 38 päivää. Jokaisessa näistä kierroista on tapahtunut todennäköisesti ovulaatio päivinä 15 tai 16. Todettu tikuilla kolmessa viime kierrossa. Luteaalivaihe on ollut riittävä. Pienen pientä tiputtelua pari päivää vain kahdessa kierrossa. 4. kierrossa tarkistettu ultralla kauniisti kasvava folli ja riittävän paksu limakalvo eikä merkkejä endometrioosista. Molemmat terveitä, hyväkuntoisia, hoikkia, tupakoimattomia tapauksia. Tällä yhtälöllä lapsia pitäisi tulla liukuhihnalta, mutta ei vaan tule.

Nyt pelottaa, että jossakin muhii joku näkymätön ongelma. En haluaisi vielä luovuttaa ja karata tutkimuksiin kun siihen ei sinänsä ole syytä ja perusgynessä asiat on ollut mallillaan. Toisaalta pelottaa hukata aikaa. En tiedä. Nyt on kovin epätietoinen mieli. Täytyy kerätä voimia, yrittää keskittyä ihan muihin juttuihin.

Joulu tuntuu nyt tylsältä ajatukselta. Ei tarvitse joulupöydässä kertóa iloisia uutisia. Jotenkin on ihan musertavaa, kun tällä hetkellä en osaa iloita siitä kaikesta muusta, joka elämässäni on niin hyvin.

90 % raskautuu vuoden yrittämisen aikana, 90 % raskautuu vuoden yrittämisen aikana, 90 % raskautuu vuoden yrittämisen aikana..

Luvassa kaksi peräkkäistä päivää juhlintaa. Tai edustamista itseasiassa. Tuskailen turvotuksen kanssa, lupailee menkkoja. Tuskailen jatkuvien vatsakipujen kanssa, lupailee menkkoja. Kuten on tehnyt jo viikon! Helvetti että vois tulla jo jos on tullakseen. Nyt on kp 29, laskin siis aiemmin väärin. Eikä tipan tippaa. Mikä on edelleen se hyvä juttu. Puhdas, tipaton, riittävän pitkä kierto on askel. Pienen pieni toivon poikanen elää, mutta ei kuitenkaan, koska tuo massun juilinta on muuttunut niin selkeästi "lähelle emätintä" just niin kuin menkkojen alla tekee. Ei mitään satunnaisia nippailuja munasarjojen kohdalla enää.

Muistutinko itseäni edellisessä tekstissä jo jo niin monta kertaa aiemmin, että 90 % pareista onnistuu raskautumaan vuoden sisällä. No niin, siis puolet armonaikaa jäljellä, mikä on hyvä juttu. Nostan kyllä suuresti hattua niille, jotka ovat tämän aiheen kimpussa kamppailleet mahdollisesti jopa vuosia. Mulle puoli vuotta on jo ollut helvetti. Siis siinä mielessä, etten pidä siitä tavasta, jolla asia on alkanut hallitsemaan mieltäni ja ajatteluani. Mä en osaa ottaa rennosti ja luottavaisesti!!!! Hitto vieköön.

Joskus sanottiin, että miehet ajattelee seksiä 6 kertaa tunnissa, mikä kuulosti käsittömättömältä ajalta uhrata jollekin asialle. No, mä tiedostan, että tämä asia vilahtaa tavalla tai toiselle mielessä varmaan vähintään saman verran. Ai, mihin nyt vihlaisi. Ai monesko päivä tänään onkaan. Hmmm, kuka olisi sopiva kummi. Millaisia vaatteita voi pitää 7 kuukaudella. Missä se ovulaatio luuraa. Jos ovis on huomenna, milloin sitä seksiä pitikään harrastaa, riittäiskö joka kolmas päivä. Tai ihan vaan, voi ei taaskaan. Mistä tää johtuu. Miks meille ei tuu vielä vauvaa..

Oonkohtan tänkin sanonut jo sataan kertaan. Jos seksiä on luonnostaa vaikka välillä vaan 1-2 kertaa viikossa niin ei siinä ihan tosta noin vaan luomuna raskaaksi tulla. Joko pitää pakosta tihentää tai miettiä ajoitusta. Kun ne siittiöt ei automaattisesti pysy hengissä sitä 2-3 päivää, se on vaan mahdollista. Ja jos tihentää tai laskee päiviä niin ei kummassakaan tapauksessa ole enää missään tjot-ajattelussa. Jos taas on kaniinimaisempaa sorttia, jolla luonnostaa riittää actionia 3 + kertaa tasaisesti ympäri vuoden niin sitten ei tarvi aihetta pohdiskella. Yritän taas vaan etsiä oikeutusta sille, että on ihan luonnollista miettiä, milloin pitäis tapahtua mitäkin. Ja että lasta voi ja saa suunnitella..

Ai mistä tää kaikki itseselitys. Siitä että oon aikaisemmin uskonut kauheasti ajatusten ohjaavaan voimaan. Asioita saa eteenpäin ja tavoitteet toteutuu, kun kuuntelee omia ajatuksiaan ja ohjailee niitä haluamiensa tavoitteiden suuntaan. Kärjistettynä siis tietynlaista positiivisen ajattelun voimaa. Tähän liittyy taas ihanasta asiasta huolimatta paljon negatiivisa ajatuksia, joten tän mun "filosofian" mukaan tämä pohdiskelu on haitallista.. Vaikka eihän ajatuksilla voi hallita fysiologisia asioita.

Kuka näitä mun solmuja nyt ymmärtäis, kun en itsekään. Toistan vaan samoja asioita päiväst toiseen. Plussaa tänne vaan pliis!

Huh, mikä viikonloppu. Fyysisesti äärimmäisen kuluttuva ja rankkaa. Olen paiskinut muuttohommia nyt kaksi reilun 12 tunnin päivää ja kohta lähden taas laatikoita purkamaan. Äitini voi olosuhteisiin nähden hyvin, mutta minun psyykeni ei! Olen kokenut hurjaa syyllisyyttä, kun tiuskin ja vihoittelen tässä tilanteessa sairaalle äidilleni. Mutta nyt kun hän ei kykene edes maitopurkkia nostamaan, on hän senkin edestä antamassa neuvoja minulle mitä ja miten tehdä. Lisäksi seuraava neuvo on aina tuloillaan kun edellisen tekeminen on kesken.. Siinä menee hermo alle aikayksikön ja tuloksena on reippaita tiuskaisuja, vaikka päätin että yritän ottaa rauhallisesti.

Tilannetta ei yhtään helpota se, että herra I:llä oli työmatka juuri tänä viikoloppuna eli hän ei päässyt avuksi eikä ollut edes minun henkisenä tukenani. Tiedän että tähän työmatkaan liittyi myös reippaat iltakekkerit sekä pe ja la. Tilanne oli etukäteen tiedossa ja ymmärsin, ettei hän voinut olla nyt apuna, vaikka olisi halunnut. Mutta kun perjantai kääntyi aamuyöksi, itse makaat puolikuolleena väsymyksestä ja huolesta, ei kännystäni lähteneet tekstaritoivotukset olleet mairittelevia. Toivotin herran helvettiin ja yhteyttä ei kuulemma tarvitse pitää.. Mihinkäs minä oman turhautumiseni ja väsymykseni puran muualle kuin rakkaimmalleni. Ei kovin reilua ja herra on kauhuissaan. Onpahan saatu taas keskustelun aihetta ja herralla on kova syyllisyys kun ei voinut olla apuna. NO, jotenkin sain vielä käännettyä tämän mustasukkaisuudeksikin eli mitä niillä työmatkoilla voikaan sattua. Uhh! Onneksi viikonloppu lähenee loppuaan ja muutto on nyt tosiaan tehty!

Kyllä tässä kaiken muun keskellä on toki ehtinyt pohtia alavatsan tuntemuksiakin. No niitä on, juilintaa ja tasaisempaa jomotusta. Tippoja ei kuitenkaan vielä näy. Tänään on vähän enemmän sellaista menkkamaista jomotusta, katsotaan mitä se tuo tullessaan. Eli suurimmat toiveet tärpistä on juuri tällä hetkellä taas siellä aallonpohjalla. Vaikka kai kaikki nyt on mahdollista edelleen. Itse tsemppaan itseäni nyt jo siihen, että kp on kuitekin jo 26 eikä mitään tiputtelua ym. ole eli kohtuullisen normaali kierto olisi kuitenkin tiedossa. Tai no, ovulaatiosta on vasta 10 päivää, joten jos menkat alkaisivat, jäisi luteaalivaihe melkoisen lyhkäiseksi. LÄmmöt illalla 36,6, nyt aamulla enää 36,1. Painokin on noususuuntainen, mikä enteilee menkkoja edeltävää turvotusta. MItä ei nyt tarvitsisi tulla, sillä ensi viikolla on kahdet juhlat ja tälle menolla en mahdu juhlakolttuuni. Olisin kuvitellut, että tuo muuttorehkiminen tiputtaisi painoakin, mutta ei niin ei.

Perkele tätä eloa välillä. Hörppään lasin PepsiMaxia ja lähden purkamaan.. Ai niin, yksi lempiaiheeni onkin, voiko kevytlimun aspartaami vaikuttaa raskautumiseen. Varmaan voi, mutta aika moni limpparinjuoja on myös saanut lapsia..